Translate

torstai 9. tammikuuta 2020

Essi Ihonen – Ainoa taivas (2018)

Usein, kun luen kirjaa tai katson elokuvaa, pohdin ja saatan jopa ajatella ääneenkin tapahtumia, jotka tulevat seuraavaksi. Toisinaan tämä pohdinta keskittyy suoraan niihin asioihin, joita luen juuri sillä hetkellä. Oli asian laita miten tahansa, Ihosen Ainoa taivas on mielestäni yksi niitä harvoja teoksia, joissa tällaista tuhahtelua ja turhautumista esiintyi lähes joka luvussa. On jollain tapaa vaikea kuvitella ja nähdä todeksi se, mitä kirjassa kuvataan tapahtuvaksi, etenkin Ainoa kohtaan. Jos tarkoituksena on lukea teos, joka herättää ajatuksia ja auttaa pohdinnan aloittamisessa, on tämä juuri sopiva kirja siihen. Lisäksi, huomaan, että tästä teoksesta voisi kirjoittaa ja kertoa vaikka miten pitkästi tahansa. Yritän kuitenkin pitää asiani ytimekkäänä ja kitetytettynä.

Ainoa taivas keskittyy kuvaamaan elämää jonkin uskonnollisen yhteisön piirissä. Kirjassa kuvataan hyvinkin tarkkaan sitä, miten seurakunta ja perhe määrittävät ja määräävät monista yksilöä koskevista asioista. Voidaan jopa puhua tietyllä tapaa pakkoavioliitoista. Kirjassa Ainon isä on se, joka on istuttanut pelon siemenen lapsiinsa ja yrittänyt siten saada heidät kunnioittamaan vanhempiaan, Raamattua ja Jumalaa. Useasti kirjassa kuitenkin Aino pohtii sitä, miten hän ja hänen isänsä Jumala eroavat toisistaan. Ääneen Aino ei kuitenkaan ajatuksiaan lausu, sillä pahimmassa tapauksessa tämä voisi johtaa eristämiseen eikä Aino voi kuvitella mitään yhtä pahaa rangaistusta.

Tilanne alkaa kuitenkin muuttua kirjan edetessä ja vähän kerrassaan Aino alkaa ymmärtää, että elämä ei olekaan välttämättä niin helppoa kuin annetaan suunnitelmissa ymmärtää. Ainolla on kaksi sisarusta, molemmat vanhempia kuin hän. Vanhin veli on jo naimisissa, mutta perheensä pettymykseksi hän nai seurakunnan ulkopuolisen. Ainon sisar menee myös kirjan aikana naimisiin ja tätä avioliittoa kuvataan varsin monenlaisin sanankääntein.

Aino tuntee toisaalta suurta yksinäisyyttä, sillä hän kokee toisaalta olevansa yksin näiden omituisten ajatusten kanssa, jotka vetävät häntä kahteen suuntaan. Hän haluaa olla mieliksi vanhemmilleen, mutta tarkkailtuaan veljensä elämää ja myöhemmin sisarensa arkea, hän alkaa epäröidä tosissaan. On jopa sydäntä raastavaa lukea, miten Aino yrittää tasapainoilla omien nuoruuden myrskyisten tunteiden kanssa ja sen välillä, mitä hänen isänsä, Raamattu ja seurakunta määräävät. Kirjaa lukiessani suurin inhotuksen kohta liittyy siihen, miten Aino tehtyään jotain muiden mielestä sopimatonta, joutuu katumaan syntejään julkisesti seurakunnan edessä. Tämä on jo silkkaa nöyryytystä ja mielestäni vielä enemmän sellaista nuorelle, joka muutenkin tasapainoilee oikean ja väärän välillä.

Kykenen vielä muistamaan hyvin ne tuntemukset ja ajatukset, joita minulla oli kirjaa lukiessani. Minua häiritsi Ainon puolesta se, miten paljon häneltä oikeastaan oli pimitetty tietoa. Hän oppii seksuaalisuudesta, seksistä ja siitä, miten nämä liittyvät avioimieheen ja vaimoon vasta ollessaan seitsemäntoistavuotias. Hänellä on kova halu päästä jatkamaan opintojaan ja valmistua opettajaksi, mutta kuten hän kirjassa osuvasti itsekin pohtii ”miten hän, joka tietää asioista vain murto-osan eikä osaa auttaa muita riittävällä tavalla, voisi opettaa ja huolehtia hänelle vieraista lapsista”. Minua suorastaan ärsytti se, miten tottelevaiseksi Aino on kuvattu!

Kirjan loppua kohden alkaa tapahtua suuria muutoksia, salaisuuksia paljastuu ja Aino joutuu ensi kertaa elämässään tekemään omia päätöksiä. Hän väistämättä pohtii sitä, millä tavoin muut suhtautuvat hänen tekemiin valintoihin. Kuitenkin, kun se kuuluisa korsi katkaisee sen kamelin selän, on turha enää valittaa.

Monessa kohtaa alan epäillä tapahtuvatko kirjan tapahtumat tänä päivänä, kirjailija on osannut kuvata tilanteet ja miljööt siten, että voisi helposti kuvitella lukevansa 1900-luvulle sijoittuvaa tarinaa. Monet teemat ja asiat kuitenkin viestivät selkeästi, että liikutaan nykypäivässä, mikä lisää vain suuttumusta. Suurin närkästykseni liittyy luultavasti siihen, miten Ainolta on kielletty pääsy kaiken muun tiedon äärelle kuin pakolliseen kouluaineistoon ja Raamattuun.

Kirjan kohokohta tuntuu olevan se, kun Aino osallistuu omanikäistensä nuorten leirille. Siellä Aino saa tuntea yhteenkuuluvuutta ja kokea onnea. Hän onnistuu jopa luomaan yhden hyvän ystävyyssuhteen ja vaikka myöhemmin tämä suhde kärsii hieman Ainon valintojen vuoksi, on mielestäni hienoa nähdä, että loppujen lopuksi on tämä ystävä valmis tukemaan Ainoa. Jossain mielessä voidaan tätä leiriä pitää kirjan tapahtumien ’keikauttajana’, toisin sanoen, ilmiönä, joka muuttaa asioita. Leirillä Ainolla on mahdollisuus pohtia omaa elämäänsä ja pohtia, haluaako sen jatkuvan samaa rataa kuin siihenkin asti.

Asioiden syvyyttä ja merkitystä lisää mielestäni se, että kirjoittaja itse kuuluu tällaiseen, ymmärtääkseni varsin tiukkaankin, uskonnolliseen yhteisöön. Kirjassa ei nimetty tätä uskontoa tai kirkkoa millään tapaa, mikä on minusta hyvä ajatus, koska se toisaalta jättää tulkinnan varan lukijalle. Koska kirjoittaja on niin läheinen kertomiensa asioiden kanssa, on hän onnistunut luomaan uskottavan ympäristön, tapahtumat, mutta enennen kaikkea samaistuttavat, mielenkiintoiset sekä vakuttavat henkilöhahmot.

En halua nostaa mitään tiettyä teemaa ylitse muiden tästä teoksesta kirjoittaessani. Haluan sen sijaan huomauttaa, miten paljon tästä kirjasta on oikeastaan mahdollista oppia ja saada irti. Ei pelkästään käytännön asioita, vaan pikemminkin kirjassa kysytään kysymyksiä, joita itse kunkin voi olla sopivaa esittää aina silloin tällöin. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja olen melko varma, että tulen lukemaan sen vielä jossain vaiheessa uudestaan. Kirjassa käsitellään joitain melko vaikeita aiheita ja sen vuoksi suosittelen sitä yläasteikäisille ja sitä vanhemmille. Kirja taitaa olla luokiteltuna kirjastoissa osuvasti nuorten aikuisten osastolle, mutta mielestäni teoksessa esitetään asiat toisaalta siten, että nuorempienkin on hyvä kenties pureutua niihin.

☆☆☆☆☆

Ei kommentteja: