Usein,
kun luen kirjaa tai katson elokuvaa, pohdin ja saatan jopa ajatella
ääneenkin tapahtumia, jotka tulevat seuraavaksi. Toisinaan tämä
pohdinta keskittyy suoraan niihin asioihin, joita luen juuri sillä
hetkellä. Oli asian laita miten tahansa, Ihosen Ainoa taivas on
mielestäni yksi niitä harvoja teoksia, joissa tällaista tuhahtelua
ja turhautumista esiintyi lähes joka luvussa. On jollain tapaa
vaikea kuvitella ja nähdä todeksi se, mitä kirjassa kuvataan
tapahtuvaksi, etenkin Ainoa kohtaan. Jos tarkoituksena on lukea teos,
joka herättää ajatuksia ja auttaa pohdinnan aloittamisessa, on
tämä juuri sopiva kirja siihen. Lisäksi, huomaan, että tästä teoksesta voisi kirjoittaa ja kertoa vaikka miten pitkästi tahansa. Yritän kuitenkin pitää asiani ytimekkäänä ja kitetytettynä.
Ainoa
taivas keskittyy kuvaamaan elämää jonkin uskonnollisen yhteisön
piirissä. Kirjassa kuvataan hyvinkin tarkkaan sitä, miten
seurakunta ja perhe määrittävät ja määräävät monista yksilöä
koskevista asioista. Voidaan jopa puhua tietyllä tapaa
pakkoavioliitoista. Kirjassa Ainon isä on se, joka on istuttanut
pelon siemenen lapsiinsa ja yrittänyt siten saada heidät
kunnioittamaan vanhempiaan, Raamattua ja Jumalaa. Useasti kirjassa
kuitenkin Aino pohtii sitä, miten hän ja hänen isänsä Jumala
eroavat toisistaan. Ääneen Aino ei kuitenkaan ajatuksiaan lausu,
sillä pahimmassa tapauksessa tämä voisi johtaa eristämiseen eikä
Aino voi kuvitella mitään yhtä pahaa rangaistusta.
Tilanne
alkaa kuitenkin muuttua kirjan edetessä ja vähän kerrassaan Aino
alkaa ymmärtää, että elämä ei olekaan välttämättä niin
helppoa kuin annetaan suunnitelmissa ymmärtää. Ainolla on kaksi
sisarusta, molemmat vanhempia kuin hän. Vanhin veli on jo
naimisissa, mutta perheensä pettymykseksi hän nai seurakunnan
ulkopuolisen. Ainon sisar menee myös kirjan aikana naimisiin ja tätä
avioliittoa kuvataan varsin monenlaisin sanankääntein.
Aino
tuntee toisaalta suurta yksinäisyyttä, sillä hän kokee toisaalta
olevansa yksin näiden omituisten ajatusten kanssa, jotka vetävät
häntä kahteen suuntaan. Hän haluaa olla mieliksi vanhemmilleen,
mutta tarkkailtuaan veljensä elämää ja myöhemmin sisarensa
arkea, hän alkaa epäröidä tosissaan. On jopa sydäntä raastavaa
lukea, miten Aino yrittää tasapainoilla omien nuoruuden myrskyisten
tunteiden kanssa ja sen välillä, mitä hänen isänsä, Raamattu ja
seurakunta määräävät. Kirjaa lukiessani suurin inhotuksen kohta
liittyy siihen, miten Aino tehtyään jotain muiden mielestä
sopimatonta, joutuu katumaan syntejään julkisesti seurakunnan
edessä. Tämä on jo silkkaa nöyryytystä ja mielestäni vielä
enemmän sellaista nuorelle, joka muutenkin tasapainoilee oikean ja
väärän välillä.
Kykenen
vielä muistamaan hyvin ne tuntemukset ja ajatukset, joita minulla
oli kirjaa lukiessani. Minua häiritsi Ainon puolesta se, miten
paljon häneltä oikeastaan oli pimitetty tietoa. Hän oppii
seksuaalisuudesta, seksistä ja siitä, miten nämä liittyvät
avioimieheen ja vaimoon vasta ollessaan seitsemäntoistavuotias.
Hänellä on kova halu päästä jatkamaan opintojaan ja valmistua
opettajaksi, mutta kuten hän kirjassa osuvasti itsekin pohtii ”miten
hän, joka tietää asioista vain murto-osan eikä osaa auttaa muita
riittävällä tavalla, voisi opettaa ja huolehtia hänelle vieraista
lapsista”. Minua suorastaan ärsytti se, miten tottelevaiseksi Aino
on kuvattu!
Kirjan
loppua kohden alkaa tapahtua suuria muutoksia, salaisuuksia paljastuu
ja Aino joutuu ensi kertaa elämässään tekemään omia päätöksiä.
Hän väistämättä pohtii sitä, millä tavoin muut suhtautuvat
hänen tekemiin valintoihin. Kuitenkin, kun se kuuluisa korsi
katkaisee sen kamelin selän, on turha enää valittaa.
Monessa
kohtaa alan epäillä tapahtuvatko kirjan tapahtumat tänä päivänä,
kirjailija on osannut kuvata tilanteet ja miljööt siten, että
voisi helposti kuvitella lukevansa 1900-luvulle sijoittuvaa tarinaa.
Monet teemat ja asiat kuitenkin viestivät selkeästi, että
liikutaan nykypäivässä, mikä lisää vain suuttumusta. Suurin
närkästykseni liittyy luultavasti siihen, miten Ainolta on
kielletty pääsy kaiken muun tiedon äärelle kuin pakolliseen
kouluaineistoon ja Raamattuun.
Kirjan
kohokohta tuntuu olevan se, kun Aino osallistuu omanikäistensä
nuorten leirille. Siellä Aino saa tuntea yhteenkuuluvuutta ja kokea
onnea. Hän onnistuu jopa luomaan yhden hyvän ystävyyssuhteen ja
vaikka myöhemmin tämä suhde kärsii hieman Ainon valintojen
vuoksi, on mielestäni hienoa nähdä, että loppujen lopuksi on tämä
ystävä valmis tukemaan Ainoa. Jossain mielessä voidaan tätä
leiriä pitää kirjan tapahtumien ’keikauttajana’, toisin
sanoen, ilmiönä, joka muuttaa asioita. Leirillä Ainolla on
mahdollisuus pohtia omaa elämäänsä ja pohtia, haluaako sen
jatkuvan samaa rataa kuin siihenkin asti.
Asioiden
syvyyttä ja merkitystä lisää mielestäni se, että kirjoittaja
itse kuuluu tällaiseen, ymmärtääkseni varsin tiukkaankin,
uskonnolliseen yhteisöön. Kirjassa ei nimetty tätä uskontoa tai
kirkkoa millään tapaa, mikä on minusta hyvä ajatus, koska se
toisaalta jättää tulkinnan varan lukijalle. Koska kirjoittaja on
niin läheinen kertomiensa asioiden kanssa, on hän onnistunut
luomaan uskottavan ympäristön, tapahtumat, mutta enennen kaikkea
samaistuttavat, mielenkiintoiset sekä vakuttavat henkilöhahmot.
En
halua nostaa mitään tiettyä teemaa ylitse muiden tästä teoksesta
kirjoittaessani. Haluan sen sijaan huomauttaa, miten paljon tästä
kirjasta on oikeastaan mahdollista oppia ja saada irti. Ei pelkästään
käytännön asioita, vaan pikemminkin kirjassa kysytään
kysymyksiä, joita itse kunkin voi olla sopivaa esittää aina
silloin tällöin. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja olen melko
varma, että tulen lukemaan sen vielä jossain vaiheessa uudestaan.
Kirjassa käsitellään joitain melko vaikeita aiheita ja sen vuoksi
suosittelen sitä yläasteikäisille ja sitä vanhemmille. Kirja
taitaa olla luokiteltuna kirjastoissa osuvasti nuorten aikuisten
osastolle, mutta mielestäni teoksessa esitetään asiat toisaalta
siten, että nuorempienkin on hyvä kenties pureutua niihin.
☆☆☆☆☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti