Aleksi & Meri Korpela: Peloton Peltohiiri (2019)

☆☆☆☆☆

Sain tästä hienosta kirjasta tiedon jälleen kerran kirjaston uutuusvahdin kautta. En muista enää tarkkaan, mikä on ollut sen hetkinen lukemistilanteeni. Luettuani kuitenkin synopsin eli tekstinpätkän, jossa kerrotaan, mitä kirjassa tapahtuu, olin välittömästi myyty. Ei kun varausta vaan kehiin! Muistelen yllättyneeni aika tavalla saadessani kirjan kirjastoautosta käsiini, sillä en ollut odottanut sen olevan kuvakirjamainen. Olin kait unohtanut tarkistaa kirjan tiedoista sivumäärän. Tämä ei loppujen lopuksi muodostunut esteeksi tai haitaksi millään tavalla, sillä onnistuin lukemaan tämän hyvin nopeasti ja aika lailla välittömästi Satu puusta, joka halusi muuttaa maalle -kirjan jälkeen.

Eräs ongelma, joka voi muodostua lukijaan, on se, että hänelle voi kehittyä taito ennakoida kirjan tapahtumia. En voinut estää tätä tapahtumasta tämän teoksen kohdalla, mutta toisaalta, juoni ei ole järin mutkikas. Tämä voi mielestäni olla positiivinen asia tai se voi muodostua jonkinlaiseksi ongelmaksi. Minulle se oli siinä välimaastossa. Toisaalta nautin suuresti siitä, miten esimerkiksi Peltohiirtä kuvataan hahmona, pelokkaaksi ja varovaiseksi. Tarinan päätös yllätti minut myös aikamoisesti, käännettyäni kirjan viimeisen sivun, olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt.

Kirjan yhtenä pääteemana on selvästi se, miten Peltohiiri kyllästyy olemaan jatkuvasti niin säikky, kaiken aikaa. Hän varoo jopa menemästä liian kauas kotioveltaan ja liikku ulkona ollessaan muutenkin hyvin varovaisesti. Eräänä päivänä tapahtuu sitten jotain, mikä muuttaa Peltohiirtä perinpohjaisesti. Hän päättää ryhtyä sankariksi. Jatkuvien epäilysten äänten kalvamanana, hän onnistuu kuitenkin valmistamaan itselleen sankariasun. Hän on valmis seikkailuun!

Mutta. Onko sankariksi ryhtyminen noin vain tehtävä muutos? Mitä sankarilta tarkkaan ottaen odotetaan? Millaisiin seikkailuihin hän voi vielä päätyä? Ovatko ne turvallisia? Ja kaikkein tärkein, mistä lähteä liikkeelle? Tämänkaltaisten kysymysten parissa Peltohiiri painiskelee sankarin uransa alussa. Hänen onnekseen metsän muut eläimet ovat varsin kiinnostuneita hänen äkillisestä asenteen ja olemuksen muutoksestaan. Jotkut heistä tarjoavat jopa varsin käypiä ideoita.

On mielenkiintoista lukea näitä näiden muiden eläinten tekemiä ehdotuksia. Herra Orava esimerkiksi kehottaa pysymään nöyränä, kiitollisena, jalona sekä sellaisena, jolle maine ei nouse hattuun. Hän siis toimi hyvin lyhyen aikaa eräänlaisena menttorina eli opettajana Peltohiirelle. Eräs toinen, joka jakaa viisauden sanoja, on Siili. Siilin sanoista ei kuitenkaan ota tarkkaan selkoa, mitä hän tarkoittaa. Kun luin Siilin ehdotuksia ja pohdintoja, mieleeni nousi väistämättä filosofiset keskustelut. Kolmas, jonka ehdotukset jäävät taatusti hyvin mieleen, tulevat herra Myyrältä. Siinä, missä kaikki muut eläimet tuntuvat pyrkivän kannustamaan Peltohiirtä, Myyrän asenne on vastakkainen, jopa vähättelevä.

Lopulta Peltohiiri tapaa toisen, samaan tapaa ajattelevan olennon, Päästäisen. Yhdessä heistä tulee tämän metsän Batman ja Robin, kaksikko, joka lähtee toimimaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan! Epäoikeudenmukaisuus on kuitenkin lähempänä kuin kumpikaan pystyy kuvittelemaan. Tilanteen kärjistyessä, Peltohiireltä kysytään suurta rohkeutta tarttua toimeen, mutta kyseessä on jotain muuta kuin lohikäärmeen surmaaminen.

Kirjan ovat kuvittaneet ja kirjoittaneet yhdessä Aleksi ja Meri Korpela. En ole aiemmin törmännyt kummankaan teoksiin tai kuvituksiin muualla, täytyy pitää silmät ehdottomasti auki. Kirjan tarina on sujuvaa ja tekstiäkin on mielestäni juuri sopivasti. Usein teksti on jopa jaettu kahteen pieneen palstaan, joka voi helpottaa lukemista. Lukujen otsikot ovat mielestäni osuvia ja niistä käy hyvin ilmi, minkälaisen ominaisuuden kanssa ollaan tekemisissä. Kuvitus ja kuvat ovat aivan uskomattoman hienoja. Osa on maisemakuvauksia, osa kuvista on mustavalkoisia kuvia esimerkiksi Peltohiirestä. Sitten on kuvia, joissa on jostain kumman syystä kuvattu pieniä ötököitä tekemässä mitä eriskummallisimpia asioita. Yhdessä kuvassa koppakuoriaiselta vaikuttava ötökkä ripustaa pyykkiä kuivumaan, mikä on mielestäni varsin hupaisaa.

Olen melko varma, että meistä jokainen on joskus halunnut olla sankari tavalla tai toisella. Vaikkei maailmassa, jossa elämme, ei välttämättä ole lohikäärmeitä, peikkoja tai ilkeitä maahisia, on silti monia asioita, joissa on mahdollista osoittaa rohkeutta ja jopa sankaruutta. Mielestäni Pelottomasta Peltohiirestä on mahdollista oppia yhtä sun toista mielenkiintoista. Se toimii hyvänä opettajana ja silmiä avaavana kokemuksena, joka osoittaa jokaiselle, miten voimme olla itse kukin oman elämämme sankareita. Suositukseni onkin, että mahdollisimman moni, oikeastaan iästä riippumatta, lukisivat ja tutustuisivat tähän teokseen ja sen esittämiin arvokysymyksiin.