Tilannepäivitys 1/2023: Valmistumisen ja joulun riemua

En olekaan vähään aikaan tällaista päivitystä tänne tehnyt. Eipä sillä, en ole varma, lukeeko näitä edes kukaan 😅 Mutta haluan pitää tästä blogista kiinni. Kuten muistaakseni joku tubettaja asian ilmaisi: olkoon tämä minun pieni nurkkani täällä Internetin suuressa ja avarassa maailmassa!

Tuossa oli näköjään reilun vuoden tauko julkaisujen välillä, enkä oikeastaan sitä ihmettele. Opinnot ovat olleet tietysti yksi asia, joka on ollut kuormittamassa, mutta käynnissä on ollut paljon muutakin. Nykyisellään on kuitenkin se hyvä puoli tosiaan, että koulu on nyt käyty ja tämä kyseinen projekti on saatu valmiiksi! Jippii! Mutta nyt alkaakin sitten ns. todellinen elämä. En sitä sillä tavalla harmittele tai mitään, odotan mitä tuleva tuo pelon ja jännityksen sekaisin tuntein.

Joulu alkaa olla tämän postauksen jättämisen kohdalla miltei ohi jo tältä vuodelta. Niin se vaan tuli ja niin se vaan meni. Nokka kohti Uutta Vuotta 2024 ja siellä tulevia asioita!

Eräs asia, johon haluan kiinnittää huomiota jo tässä kohtaa on muutama muutos, joita aion tehdä blogini suhteen. Yksi muutos koskee sisältöä. Olen tähän asti postannut enemmän tai vähemmän kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvää pohdintaa. Haluan kuitenkin muuttaa tätä siten, että lisään aina silloin tällöin elokuva-arvioinnin (tai pikemminkin ajatuksia joistain elokuvista). Ollos huoleti, pääfokus on yhä edelleen kirjallisuudessa. Samaan hengenvetoon voin todeta, että täältä on turha hakea tietoa uusimmista elokuvista tai sarjoista.

Toinen muutos, joka tulee tapahtumaan, on se, että alan lisäämään näitä tällaisia pieniä välipostauksia. Hion vielä niiden tarkempaa sisältöä, mutta nykyisellään olisi kiva tehdä tällaisia pieniä tilannepäivityksiä enemmän. En vielä tiedä tarkkaa määrää eli kuinka monta näitä tulee ilmestymään vuoden aikana. Nämä julkaisut erottaa kuitenkin otsikossa olevasta merkinnästä "tilannekatsaus nro/vuosi".

Kolmas, jota olen pohtinut aloittavani tekemään, liittyy hieman suunnitelmallisuuteen. Eli laatia hieman tarkempia lukulistoja ja jakaa näistä olettamuksia tai muuta. Tätä varten minun pitää hieman tutustua aiheeseen, joskin minulla on ollut yksi tällainen julkaisu tässä blogissa. Sosiaalisissa medioissa taidetaan käyttää termiä TBR, joka tulee englanninkielisistä sanoista to-be-read eli tullaan lukemaan. Jokseenkin itsestään selvää, mutta haluan silti hieman tutkia aihetta.

Uusi vuosi lähestyy huimaavaa vauhtia ja aion tehdä näitä muutoksia sitä mukaa kuin ne sopivat omaan aikatauluun. Tämä blogi on minulle vain yksi harrastus muiden joukossa, en halua ottaa siitä paineita tai stressiä. Yhä edelleen tarkoitukseni on jatkaa tämän blogin pitämistä, jos ei muuten, niin omaksi iloksi. Tiedostan, että voisin aivan yhtä lailla koota pohdintojani ja ajatuksiani johonkin tekstiasiakirjaan ja kätkeä nuo jonnekin kovalevyn syövereihin.. Tiedä häntä, tuokin saattaa jossain kohtaa olla edessä. Mutta toistaiseksi aion siis jatkaa julkaisujen tekemistä tänne.

 

Hyvää ja onnekasta Uutta Vuotta 2024!!!

Kuva: Anna Blazhuk/Getty Images 

Saaga-Maria Viljanen - Toisenlaisessa valossa (2021)

 

 

 

 

" – Haluatko sä uskoa?

Kova tuulenpuuska hulmuttaa kauempana koruttomia puita. Tuntuu, että joku seisoisi veden hunnuttamassa pimeydessä. Joku näkymätön ja voimakas. Tahdon tarrautua siihen kaikin voimin.

– Haluan, kuulen hiljaisen kuiskaukseni.” (Viljanen 2021, 134)

 

 

 

 

Mikaela on tavallinen teini-ikäinen tyttö, jolla on tavalliset kaverit koulussa, tavallinen perhe ja tavallinen elämä. Hän opiskelee ammattikoulussa (?) ja on kirjan tapahtumien aikaan hyvin lähellä valmistumistaan. Tulevaisuus kuitenkin ahdistaa häntä suuresti. Hän yrittää kuvitella itseään tekemässä työtä, luomassa uraa niin kuin vanhempansa ja etenemässä elämässään. 18-vuotiaalle nämä asiat ovat kuitenkin hyvin vaikeita. Asiaa ei tunnu ainakaan auttavan se, että Mikaelan toinen kaveri, Sofia, on luonteeltaan villimpi eikä hän tunnu oikein ottavan asioita tosissaan. Mikaelan toinen ystävä, Aatu on vakavampi ja Mikaelan tuntuu olevan helpompi olla hänen kanssaan. Minkäänmoista romanttista suhdetta heidän välillään ei ole, kyse on puhtaasta ystävyydestä.

Asiat tuntuvat menevän aina vain huonompaan suuntaan: vanhemmat tekevät pitkää päivää töissä, vanhempi veli käyttäytyy oudosti ja vihoittelee kaiken aikaa, ja lähimmät ystävät eivät ymmärrä aivan kaikkea. Mikaelalla on paljon kysymyksiä, joihin hän ei tunnu saavan vastauksia. Hän muistelee lämmöllä mummiaan ja sitä, miten vierailuillaan mummi joka ilta luki iltarukouksen. Mikaela alkaa kaivata isoäitiään kovasti ja kysymykset muun muassa elämän tarkoituksesta alkavat nostaa päätään. Sitten Mikaela kohtaa hyvin erilaisilta vaikuttavan nuorisoporukan. He kutsuvat Mikaelan mukaan pelaamaan jalkapalloa, ja tämän jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen…

Aloitetaan siitä ilmeisimmästä, Toisenlaisessa valossa on uskonnollinen nuorten tai nuorten aikuisten kaunokirja. Sen lähtöasetelma viittaisi ehkä siihen, että on ookoo olla kysymyksiä ja esittää myös niitä. Vaikka nämä elämää syvemmät kysymykset tuntuvat aina kulkevan ihmisen mukana, aina lapsuudesta vanhuuteen, on nuoruus aikakautena kokonaan oma lukunsa. Tiettävästi nuoruudessa haetaan itseään, rakennetaan perustusta myöhempää elämää varten ja otetaan ensimmäisiä omia, itsenäisiä askeleita. Lapsuus ei kuitenkaan ole täysin jäänyt vielä taakse eikä olla täysin aikuisiakaan. Lapsuusajan perinteet ja tavat saattavat olla vielä mukana jokapäiväistä elämää, ja samalla haetaan omia tapoja hoitaa asioita siirryttäessä vähä vähältä kohti aikuisuutta. Joskus näistä kahdesta onnistutaan tekemään kokonaan uusi kuvio, jossa on molempia yhtä paljon. Tämä kuvaa ehkä yhdellä tapaa kirjan runkoa.

Kirjan aiheesta huolimatta se ei mielestäni tuputa tai tyrkytä mitään tiettyä ajatusta tai ideologiaa. Kirjoittaja on varsin taidokkaasti kuvannut tavallaan kahta maailmaa: toisaalla on uskonnollinen yhteisö ja toisaalla niin sanottu tavallinen maailma. Nämä eivät kuitenkaan ole omia, erillisiä kokonaisuuksiaan, vaan lomittuvat ja limittyvät keskenään jatkuvasti, aivan kuten oikeassakin elämässä.

Kirja sai minussa aikaan sen, että pysähdyin useissa kohdin. Osa näistä pysähtymisistä liittyi siihen, että koin jonkin kirjassa esitetyn asian niin voimakkaan stereotyyppisenä tai yleistyksenä. Esimerkiksi mainitsemani ”raja” näiden kahden maailman välillä tuntuu olevan tarkoituksellisesti jyrkkä. Saatoin myös pysähtyä pohtimaan ja jopa ehkä hieman vertaamaan omaa suhtautumistani kirjassa esiintyviin teemoihin, kysymyksiin ja ilmiöihin. Kiintoisaa oli myös se, että aloin haluta muuttaa omaa hengellistä elämääni toisenlaiseen suuntaan. Hämmästelen yhä tänä päivänä sitä voimaa, mikä kaunokirjallisuudella voi olla meihin lukijoina!

Kirjan kerronta etenee kiitettävästi. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja en itse ainakaan nähnyt heissä mitään liian poikkeavaa tai outoa. Eräs elementti, joka saattoi paikoin nousta esiin, liittyy siihen, miten jotkin ominaisuudet ovat kenties tarkoituksella korostetumpia. Tämä ei kuitenkaan tuntunut väärältä tai millään muotoa huonolta valinnalta.

Kirjassa liikutaan hyvin pienellä alueella. Hyvä puoli tässä on juuri se, että kirjoittaja on pystynyt varmaan tarkkaan miettimään ja rajaamaan miljööt eli tapahtuma-alueet tai -paikat todellisen oloisiksi. Äkkiseltään mietittynä mikään ei vaikuta sen suuremmin puutteelliselta. Kirjan kokoon nähden kaikkea ei ole varmastikaan voitu kuvailla aivan pilkun tarkasti. Lukija saa kuitenkin vankan käsityksen siitä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Tai no, viimeisimpään hän saattaa joutua hieman miettimään myös omia vastauksia.

Kirja kokonsa puolesta on sellainen, jonka voi lukea nopeassakin tahdissa, mutta sisältö voi hidastaa hieman. Sitä voisi jopa suositella, että tämä kirja kannattaisi lukea maltilla. Mietin myös asetelmaa kirjoittajan näkökulmasta. Miksi hän on halunnut kirjoittaa juuri tällaisen teoksen? Mitä työkaluja tai apukeinoja hänellä on ollut sen tuottamiseen? Onko hänellä esimerkiksi omakohtaista kokemusta uskonnollisen yhteisön osana olemisesta? Osaan näistä kysymyksistä on mahdollista saada mielestäni jonkinlainen vastaus jo pelkästään kirjaa lukemalla. Mielestäni on hienoa, että myös tällaisia teoksia on alettu tuottaa sekä julkaista. Olen aiemmin lukenut muutaman muun vastaavanlaisen kirjan, kirjan, joissa uskonnollisuus esiintyy tavalla tai toisella voimakkaammin. Toisenlaisessa valossa on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten uskoon liittyviä asioita voi tuoda lähemmäs.

 

 ☆☆☆☆

 

Lähde: Viljanen, S-M. 2021. Toisenlaisessa valossa. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys

Lina Stoltz - En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! (2023)

Varoitus! Tässä tekstissä (ja teoksessa) käsitellään hyvinkin vakavia ja vaikeitakin teemoja.

Ulkomuistista, kun yritän kaivella, niin olen varmaan lukenut jotain Stoltzilta aiemminkin. Tästä on kuitenkin pidempi tovi eli en sillä tavalla pysty tällä kertaa tekemään minkäänmoista vertailua. Stoltzilta on kuitenkin ilmestynyt useampi kirja, usein ne on suunnattu nuorille aikuisille. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! on hänen viimeisin teos, siinä on yhteensä 144 sivua eli se on kohtuu nopeasti luettava.

 

Kirja kertoo Savannasta, 16—17-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka elää rauhallista ja tavallista elämää perheensä kanssa. Eräänä päivänä saadessaan autokyydin tutultaan, Savanna kuulee järkyttäviä uutisia: hänen isänsä on istunut aiemmin vankilassa raiskauksesta. Savanna menee aivan sokkiin. Hän ei kykene ymmärtämään asiaa. Miten hänen isänsä, niin hyväkäytöksinen ja rakastava isä, on voinut syyllistyä moiseen rikokseen? Ymmärtämättömyyttä seuraa se, ettei Savanna kykene myöskään antamaan anteeksi. Häntä vaivaa erityisesti se, että kaikki muut hänen ympärillään tuntuivat tietävän asiasta, mutta hänelle ei kerrottu mitään.

Tarinan edetessä Savannan mielenmaisema alkaa muuttua. Hän alkaa vetäytyä omiin mietteisiinsä, omiin kuvitelmiinsa. Hän alkaa kuvitella tilannetta uhrin näkökulmasta. Miltä teko on mahtanut tuntua siinä hetkessä? Entäpä sen jälkeen? Muiden, etenkin oman perheen suhtautuminen asiaan tuntuu vain ärsyttävän häntä entisestään kunnes eräänä päivänä hän ei enää kestä. Savanna lähtee ovet paukkuen ja pakenee poikaystävänsä luo.

Kirjan taustoista huolimatta olen hieman pettynyt tähän lukukokemukseen. Kerronta kuvaa vähän turhankin suoraan, millaista arki toisinaan on: väritöntä ja tasapaksua. Omasta mielestäni tarinan ideassa on ollut paljonkin potentiaalia, mutta nyt kerronta vähän lässähtää. Paikka paikoin tuntuu, ettei juttu etene lainkaan. Tai kirjan pituuteen nähden jäädään liian pitkäksi aikaa yhden asian äärelle. Toisin sanoen, tarinan punainen lanka saattaa olla aika ajoin vähän hukassa.

Romaanissa esiintyy myös hienoista ristiriitaisuutta, etenkin päähenkilön kohdalla. Kuultuaan isänsä menneisyydestä, hän ei muuta haluakaan kuin kuulla lisää tapahtuneesta. Kuvitelmiensa riivaamana hän ei kykene siirtymään eteenpäin, ei ymmärtämään taikka antamaan anteeksi. Sitten, kun tilaisuus tarjoutuu tosiaan kuulla tapahtuneesta lisää, hän alkaakin vältellä koko aihetta ja kuten kirjan kuvauksesta selviää, hän pakenee poikaystävänsä luo. Toisaalta tämä ristiriita voi olla hyvinkin yleinen tämänkaltaisissa tilanteissa. Kirjassa sen toteutus ei kuitenkaan mielestäni ole ollut kovin hyvä. Kontrasti on liian voimakas, liian jyrkkä.

Kieliasu on toinen sellainen elementti, joka kiinnitti huomioni. Tämä seikka kytkeytyy myös omalla tavallaan rakenteellisuuteen. Teoksessa esiintyy sanoja sekä lauseita, joita ei odottaisi siinä esiintyvän; kaiken aikaa on kuitenkin syytä muistaa, että päähenkilöinä on lähinnä kaksi nuorta. Tämä kaikki voi tietysti johtua käännöksen yhteydessä tapahtuneesta tai sitten alkuperäiskielisessä teoksessa on ollut jotakin erikoista. Niin tai näin, teoksen kieli on omituista paikka paikoin.

Tekstissä on myös lauseita, joista ulkopuolisen silmin tuntuu puuttuvan sana. Seuraavassa on tästä esimerkki. Huomioikaa erityisesti viimeinen lause:

– Koska kukaan teistä ei luota minuun! Dante huutaa.

Hän nousee pystyyn tyrkäten pois tuolinsa ikään kuin sekin olisi noussut häntä vastaan.

– Tuntuu tosi kamalalta!

– Minuunhan he eivät luota. Luulevat minun olevan joku sekopää joka…

– Lopeta paikalla! Hehän säälivät sinua (Stoltz 2023, 114).

Näitä on teoksessa runsaasti. Samoin noita hassuja sanavalintoja muutin lukijana päässäni osuvammiksi ilmaisuiksi. Rakenteesta voi mainita sen, miten repliikit on sijoiteltu tekstiin. Olen lukijana tottunut jo tässä vaiheessa kohtaamaan ajatusviivalla alkavia repliikkejä. Kuitenkin tämän kirjan kohdalla on paikka paikoin pitänyt tarkistaa kahteen kertaan, missä menee raja henkilön sanomisten ja tavallisen kerronnan välillä.

Ei kuitenkaan kaikki ole pelkästään vikojen etsimistä. Teoksen teemat, seksuaalirikokset, anteeksiantaminen, ymmärtäminen, perhe-elämä ja jotkut muut, ovat oleellisia ja hyvinkin tärkeitä. Samalla ne ovat myös erittäin ajankohtaisia. Hieman harmillista on se, että näiden käsittely tuntuu tässä kirjassa jääneen ikään kuin puolitiehen. Teos tuntuu suoraan sanoen keskeneräiseltä.

Ehkä yksi sellainen asia, joka jäi mielen päälle positiivisena tai voimaannuttavana elementtinä on se, että teos pisti miettimään omaa elämää ja asioita, joita on ollut vaikea hyväksyä ja jopa vaikea antaa anteeksi. Seuraava askel tässä mietintäprosessissa on ollut se, että tätä ajatteluketjua on laajentanut muihin ihmisiin ja siten yrittänyt kuvitella miten paljon näitä esiintyy perheissä, yhteiskunnassa, maailmassa yleensä. Ehkä kirja kuitenkin opasti siihen, vaikkakin hyvin hienovaraisesti, että on hyvä pyrkiä hyväksymään, antamaan anteeksi ja jopa unohtamaan.

☆☆☆

Lähde: Stoltz, L. 2023. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! Suomentaja Jorma Aspegrén. Överkalix: Barents

Kuva: En ikinä unohda enkä anna anteeksi! Finna.fi

Laura Suomela - Kiss My Juhannus (2022)

Joskus sitä tulee vastaan kirjailija tai kirjoittaja, jonka tuotantoa alkaa seuraamaan hieman tiiviimmin. Itselleni lukijana näin on käynyt menneisyydessä muutamaan kertaan. Tämän hetken, tai -kertainen, kirjoittaja on ilmeisesti Laura Suomela. Olen tähän mennessä tainnut lukea suurimman osan hänen nuorille aikuisille suunnatuista teoksista. Kussakin on omat juttunsa ja käänteensä, jotka tekevät mielestäni kirjoista hyviä luettavia. Näin on myös asian laita Suomelan uusimmassa kirjassa, Kiss My Juhannus.

 

Kirjan kerronta on jaettu kahteen osaan eli tarinan kaksi päähenkilöä, Eetu ja Alisa, kertovat tapahtumista vuorotellen. Romaanin kaksi muuta henkilöä, Suvi ja Lassi, kulkevat mukana ja lisäävät omat "mausteensa" tarinaan. Teos ei ole järkyttävän pitkä, siinä on sivuja 149. Nopea lukija ahmaisee tämän päivässä, meille muille tämän parissa saattaa mennä vähän pidempään. Tästä huolimatta lukemisen arvoinen kokemus!

Kirja alkaa siitä, miten esitelty nelikko etsiskelee mökkiä Juhannuksen viettoa varten. Vaikka ajatus on ollut mökki-Juhannuksessa jo pidempään, etsiminen on ilmeisesti jäänyt vähän viime tinkaan. Eetu (Alisan poikaystävä) onnistuu kuitenkin löytämään mökin. Alisalle tämä on riemullinen uutinen, sillä ylioppilaskokeisiin valmistautuminen on viemässä totaalisesti hänen voimavaransa ja hän kaipaa vain rauhaa sekä ystävien kanssa oloa. Uutisen mökin löytymisestä kuultuaan koko konkkaronkka lähtee kohti mökkiä. Kuskiksi lähtee molempien poikien lapsuudesta tuttu Banzo, joka jo varhaisina vuosina oli hanakka joutumaan vaikeuksiin.

Ilmapiiri muuttuu nopeasti toiveikkaasta ja iloisesta hankalaksi ja ärtyneeksi. Porukan saavuttua mökille käy selväksi, että nyt on tapahtunut jonkinlainen väärinkäsitys. Lisäksi Suvi (Lassin tyttöystävä) salaa selvästi jotain, ja se näyttää syövän häntä ja pahasti. Lassi ei tätä niin huomaa, tai vaikka huomaisikin, ei näytä kiinnittävän siihen sen isommin huomiota. Asioita mutkistaa entisestään se, että mökin omistaja, Kalevi, asustelee mailla ja on näköjään jäämässä Juhannuksen ajaksi myös paikalle. Tilanne riistäytyy kokonaan käsistä, kun salailu, kommunikaatio-ongelmat ja väärinkäsitykset alkavat.

Suomela on onnistunut kokoamaan varsin pienikokoiseen teokseen paljon asiaa. Lisäksi alkaa näyttää vahvasti siltä, että kirjoittajana hän kokoaa tarinansa tietyn ajanjakson ympärille. Tämän kirjan kohdalla tarinassa tapahtuu pääasiassa Juhannusaaton ja Juhannuksen aikaan, vaikka kirjan alku onkin paria päivää ennen näitä edellä mainittuja.

Esiin nostetut teemat ovat hyvin tärkeitä. Yhtäältä rivien välistä voi lukea siitä, miten tärkeää on kyetä kommunikoimaan toisten kanssa, vaikeistakin asioista. Ja vaikka tarinassa Suvi päättää avautua salaisuudestaan Alisalle, vaikuttaa tämä myös suoraan tytön väleihin Lassin kanssa. Toisena teemana voisi pitää henkistä kasvua ja rajojen asettamista. Aivan yhtä tärkeä kuin ensimmäiseksi mainittu, koska etenkin näistä viimeksi mainittu, on taito, jota tarvitaan läpi elämän.

Hiukan vanhempana lukijana näitä teemoja sekä tilanteita kirjassa katsoo vähän hassusti. Mielessä on saattanut risteillä ajatuksia, tyyliin: "kerro nyt sille" tai "tuohan nyt on aivan itsestään selvää". Kuitenkaan syvempi tarkastelu ja pohtiminen paljastaa, etteivät kaikki nämä ole täysin ehkä edellenkään uponneet eli opettelua riittää vielä. Sitä alkaa seuraavaksi miettimään, miten mahtaa olla nuorempien lukijoiden kanssa. Samalla nousee mieleen se, miten ulkopuolisen silmin voikin olla helppo todeta asiasta, että "totta kai sen pitäisi tehdä noin ja noin". Mutta miten mahtaa olla oman elämän kanssa? Onko niin helppoa sitten kuitenkaan soveltaa näitä asioita omaan arkeen?

Kirjassa kerronta etenee jouhevasti, vaikka joissain kohden onkin ollut hieman "hitaampaa". Tämä ei haittaa lukemista, koska usein käy niin, että heti seuraavassa hetkessä taas tapahtuu tai asiaa heitetään huumorilla. Toisaalta kirjan lähestyessä loppuaan sitä alkaa toivoa, että juttu jatkuisi vielä ja pääsisi näkemään, mitä tapahtuu myöhemmin. Nämä ovat tilanteita, jotka ovat alkaneet auttaa minua lukijana ymmärtämään, miksi fanifiktiota kirjoitetaan. Oma lukemiseni myös keskeytyi noin kirjan puolivälissä, mutta päätin sitten kuitenkin jatkaa tarinan loppuun.

Oli myös kiintoisaa lukea suoranainen kesäkirja (kuten sanottu, kerronta sijoittuu Juhannukseen) alkutalven aikana. Siinä on todella pariin kertaan käynyt niin, että on pitänyt muistuttaa itselleen kirjan tapahtumien olevan tosiaan keskikesässä!

Voin lämpimästi suositella tätä kirjaa ainakin yläasteikäisille sekä lukio- että ammattikoululaisille. Myös vanhemmat lukijat (nuoret aikuiset) saattavat hyvinkin pitää tätä teosta luettavana ja huvittavana. Itselläni on ollut useampi hetki tämän romaanin kanssa, jolloin sitä on hymähdellyt ja jopa nauranut ihan ääneen!

☆☆☆☆

Kuva: Kiss My Juhannus. Finna.fi

Marja-Leena Tiainen - Kahden maailman tyttö (2011)

Miltä tuntuisi, jos koko elämäsi olisi suunniteltu etukäteen? Mitä tykkäisit, jos jokaista liikettäsi tarkkailtaisiin? Mitä sanoisit, jos et voisi ystävystyä kenen tahansa tai edes vaihtaa kohteliaan sanasen tuntemattomien kanssa? Tara Bakir tietää aivan liian hyvin. Hänen perheensä on muuttanut Lähi-idästä Suomeen ja vaikka he ovat olleet Pohjolassa jo kohtuullisen pitkään, oman kulttuurin perinteet istuvat yhäkin aivan liian tiukassa.

Tara ei voi jutella poikien kanssa, olla tuntemattomien poikien kanssa tekemisissä, ei voi meikata arkisin kouluun taikka muutenkaan viettää nuoren 17-vuotiaan elämää. Kaikki alkaa hajota, kun hän aivan tavallisena koulupäivän päätteeksi suostuu menemään ystävänsä kanssa syömään ulos. Siellä heidän pöytäänsä tulee kaksi nuorta miestä, jotka juttelevat niitä näitä. Tara on hämmennyksissä ja myöhemmin hän alkaa tajuta, että tarkkailevia silmiä on joka puolella. Hänen iltapäivästään raportoidaan tuntemattoman tahon toimesta hänen isälleen ja siitä alkaa helvetti. Tilanne kärjistyy lopulta niin pahaksi, että Taran täytyy jättää koti taakseen ja paeta henkensä edestä turvakotiin. Mutta onko hän sielläkään turvassa laajalta perheeltään ja tuttavapiiriltään?

Kahden maailman tyttö on siitä kiintoisa romaani, että se on kirjoitettu siten kuin Tara kertoo muistoistaan turvakodissa tapaamalleen kesätyöntekijä-Lindalle. Kirjan alussa ollaan siis jo turvakodissa, vaikka sinne siirtyminen tapahtuu vasta myöhemmin tarinassa. En ole lukenut kovin montaa tämänlaista kirjaa ja täytyy sanoa, että tässä tapauksessa kirjoitustapa on ollut onnistunut ja sopiva. Tämä ei myöskään ollut täysin ensimmäinen kerta, kun olen lukenut tämän kirjan, mutta oli ihan hauska palata sen pariin. Vaikka välistä tuntuikin, etten meinannut jaksaa, luin sen suunnilleen yhden päivän aikana.

Kirja sai minut synkästä ja vakavasta teemastaan huolimatta hymyilemään moneen kertaan. Yhtäältä tähän vaikuttaa se, että kirja on kirjoitettu vuonna 2011. Oli tavallaan tehtävä aikamatka tuohon vuoteen, jotta ymmärtää, mitä tapahtuu. Kirjassa mainitaan esimerkiksi monia liikkeitä ja kauppoja, joita ei enää ole olemassa: Anttila ja Tiimari yksinä huomattavimmista. Myös tietyt trendit ja ns. suuret virrat, etenkin nuorten keskuudessa, puhututtivat. Esimerkkinä voidaan mainita IRC-galleria.

Tarinan kerronnasta huomaa, miten kirjailija on tehnyt taustatutkimukset huolella sekä perehtynyt asioihin. Kirjan sisältö tuntuu todella aidolta, ja sitä se pahoin pelkään tuntuukin yhä edelleen olevan monissa perheissä ja yhteisöissä. Vaikka kirjan tavoin perheessä päällepäin saattavat asiat vaikuttaa olevan hyvin ja ollaan kilttejä sekä mukavia, voi pinnan alla kuohua suurestikin. Siinäkin mielessä on kiintoisaa lukea tämänlainen tarina nyt vuonna 2021.

Toisaalta kirjaa lukiessani aloin pohtia, olisiko se sellainen tarina, joka tuotaisiin julkisuuteen tänä päivänä. Menemättä sen enempää poliittisiin virtauksiin on kuitenkin todettava, että ääni ja suhtautuminen maahanmuuttoon on kokenut aikamoisia muutoksia menneen vuosikymmenen aikana.

Kirjassa ei sinänsä ole oikeastaan asioita, jotka olisivat herättäneet närkästystä tai muita kielteisiä suhtautumisia. Ainut tosiaan, mikä sai jollain tavalla kavahtamaan, on se, miten kurittaminen, seuraaminen ja kaikki muu Taraan liittyvä, on kuvattu. Tämä ei kuitenkaan anna aihetta itsensä kirjan kritisointiin, sillä siinä käytetyt termit ovat valitettavasti osa todellisuutta.

Tuki- ja sivuhenkilöt on myös rakennettu hyvin. Tarinassa on muutamia henkilöitä, jotka vain mainitaan nimeltä yhden tai korkeintaan kaksi kertaa, mutta siitä huolimatta tuntuu, että heihin on mahdollista luoda jonkinlainen side. Ns. pääsivuhenkilöt (ne, jotka kulkevat mukana ja ovat oleellisia tarinan eteenpäin viemiseen), on kirjoitettu siten, että heihin todella uskoo. Esimerkiksi Taran tukihenkilö Iiris Nenonen näyttää ja kuulostaa sosiaaliviranomaiselta, kun taas samaa voidaan sanoa turvakodin johtajasta Kirsistä. Taran lähin ystävä hänen ollessa turvakodissa on kesäapulainen Linda ja hänetkin on kuvattu sellaiseksi, jonka mielessä rakentaa tyypilliseksi nuoreksi aikuiseksi. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä kirjailija on tuottanut pitkän liudan teoksia ja on selkeästi ottanut taidon haltuun.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä lukukokemus ja taidan alkaa metsästämään tätä kirjaa, josko sen saisi omaankin hyllyyn. Kirja teemojensa puolesta sopisi nähdäkseni nuorille, mutta on ehdottomasti suunnattu nuorille aikuisille. Kaikkein eniten kirjasta on mahdollista saada irti silloin, kun sitä lukee avoimin mielin.

Annan tälle kirjalle ☆☆☆☆½

Kirjasta on myös olemassa versio selkokirjana, Tyttö lukitussa huoneessa (Avain, 2019). Tietoa selkokirjoista löytyy mm. Selkokeskuksen omilta sivuilta ja Helmet-kirjastojen sivuilta.

Kuva: Kahden maailman tyttö. Finna.fi

Kari Levola - Unisieppari (2007)

Unisieppari kertoo tarinaa Aleksista, nuorukaisesta, joka on yhdeksännellä luokalla. Hän on sitä syrjäänvetäytyvämpää sorttia, kuuntelee CD-soittimella levyjä matkalla kouluun ja nojailee ulkoaitaan välituntisin. Aleksin tasapaksu elämä mene kerralla nurin kurin, kun luokalle tulee uusi tyttö kesken lukuvuoden. Emilia hymyilee paljon, ja eräällä välitunnilla hän ja Aleksi päätyvät nojailemaan saman aidan varteen. Siellä Emilia kysyy kriittisen kysymyksen, joka polkaisee koko juonen käyntiin: "Miltä tuntuisi olla lepakko?"

Selviää, että Emilia viittaa kysymyksellään uniin, niiden näkemiseen ja muistiinkirjoittamiseen. Ensi alkuun Aleksi ei lämpene ajatukselle, ei hän näe unia. Mutta kuinka ollakaan hän menee ja ostaa muistikirjan ja alkaa merkitä muistiin niitä unia, joita hän näkee. Myöhemmin he analysoivat ja nauravat näistä muutamalle Emilian kanssa. Sitten Aleksi näkee unen, joka muuttaa kaiken toistamiseen eikä mikään ole enää samalla tavalla. Emiliakin joutuu olemaan sattumanvaraisesti päiviä pois koulusta. Onkohan kotona kaikki hyvin?

Unisieppari on toinen Levolalta lukemani kirja. Sain tavallaan kimmokkeen tarttua tähän etsiessäni tietoa hänen toisesta teoksestaan, Tahdon. Nyt lukemisen päätyttyä tämän kirjan osalta, muistelen etäisesti lukeneeni tämän aiemminkin. Jäljelle jääneet ajatukset eivät liene kovasti muuttuneet, edelleen huomaan kiinnittäväni (näköjään) samoihin asioihin huomiota, kuten esimerkiksi siihen, että vaikka Aleksilla ja Emilialla on mahdollisuus tarinan puitteissa päätyä aitoon seurustelusuhteeseen, näin ei tapahdu. Tämä on yhtäältä hyvin piristävää, liian paljon lukee tarinoita, joissa vastakkaista sukupuolta olevat aloittavat ystävinä ja päätyvät kirjan lopussa romanttiseen suhteeseen. Eihän siinä toisaalta mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää oikeasti.

Vaikka päällepäin kirja näyttääkin olevan enemmänkin tasaista kerrontaa nuoren 15-vuotiaan pojan elämästä ja arjesta, mahtuu näihin 140 sivuun yllättävän paljon sisältöä. Esiin nousee mm. se, että yksi sivuhenkilöistä on kehitysvammainen, erään henkilön isä matkustaa paljon työnsä vuoksi kun taas toinen isä on ollut sekä työttömänä että lomautettuna pidempiäkin jaksoja. Kirjassa käsitellään läheisen menettämistä varsin nuorella iällä sekä ystävyyttä, ja sitä, miten se voi olla suurena siunauksena tilanteessa kuin tilanteessa.

Näistä positiivisista huomioista huolimatta kirja ei kurja kyllä jättänyt sellaista järisyttävää tunnetta. Voihan olla, että tämä jännityksen ja osittainen kiinnostuksenkin puute paljastui siitä, että olen kenties lukenut tämän kerran aiemmin. Täytyy siis itselle laittaa ylös varotoimena huomautus tästä. Jotain tunnun edelleen jääneen kaipaamaan kirjaa lukiessani. En oikein osaa sanoa, mitä se jokin on ollut, mutta lähimmäs pääsen ehkä sillä, että olisi halunnut lukea hieman lisää Emilian elämästä. Toisaalta tarina on kylläkin ollut Aleksista, joten ehkä tämä hienoinen painotus toiseen suuntaan ei olisi ollut sopivaa ja se olisi kenties sotkenutkin kirjan tasapainoa.

Loppuun on syytä mainita, että tämä kirja ei ole tosiaankaan kovin pitkä eivätkä sen luvut monisivuisia. Tämän siis voi lukea varsin nopeasti tai jos lukija ei ole ihan vielä päässyt lukemiseen täysillä mukaan, voi tämän kanssa mielestäni harjoitella. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä lukukokemus, mutta en sano varman päälle, luenko vielä kolmannen kerran.

Annan tälle kirjalle ☆☆☆

Kuva: Unisieppari. Finna.fi

Salla Simukka - Matalapaine / Korkeapaine (2021)

Varpu ja Saga. Kaksi, noin 16-vuotiasta nuorta jossain päin Suomea, ovat juuri päässeet peruskoulusta. Varpulla on suunnitelmat suuret. Tai oli. Hän olisi halunnut päästä mahdollisimman kauas kotikylästään, joka on alkanut ahdistamaan häntä. Hänen toiveensa päästä kesätöihin muualle kariutuivat, mutta ehkä lukio löytyy muualta. Varpu on se luokan hiljaisempi, syrjäänvetäytyvämpi tyttö. Häntä kuvaa kirjan osuus Matalapaine.

Saga on Korkeapaine. Aina ollut suosittu ja pidetty luokkalaisten keskuudessa. Hän on ollut aina varma itsestään ja jollain tapaa tuntenut oman tiensä, ja mihin se on viemässä. Hän kuitenkin haikailee aivan toisenlaisten asioiden ja ominaisuuksien perään kuin antaa ymmärtää ulospäin.

Tuona päättäjäispäivänä tilanne kääntyy täysin päälaelleen, kun suosittu tyttö jää rannalle yksinäisen kanssa. Siitä alkaa molempien tyttöjen tutkimusmatka, niin toisiinsa tutustumisessa (monessakin mielessä) ja itseensä. Salaisuudet ja merkitykset, etenkin omien nimien takana, ovat varsin merkittävässä asemassa molempien elämässä ja näitä ihmetellään, kauhistellaan, pakoillaan ja ihmetellään. Voiko tuntea kiintymystä ja samalla pitää kiinni pelosta? Tai päinvastoin?

Simukka on jo pitkään kirjoittanut nuorille ja nuorille aikuisille hyvin monista aiheista, ja tämä uusinkaan ei siinä mielessä jätä kylmäksi. Kirja käsittelee seksuaalista kiintymystä ja läheisyyden kaipuuta varsin avoimesti ja suorasanaisesti, mutta kuitenkin pitäen mielessä sen, että kyseessä on orastava ihastuminen. Samaan aikaan kirjan sivuilla häivähtää kuoleman ja kuolemisen tuottamaa pelkoa sekä jännitettä.

En ole aivan yhtä mieltä siitä, miten suoraan ja jopa estottomasti kirjassa on kuvattu tietyt kohtaukset. Tämä toisaalta voi aiheuttaa vain sen, että kirjaa ei kannata lukea julkisella paikalla, etenkään, jos olet miespuolinen. Päähenkilöiden näin voimakas vastakohtaisuus, kuin yö ja päivä -sanonta tulee mieleen, voi myös olla omiaan aiheuttamaan kitkaa lukijassa. Toisaalta tämänkaltainen vastakkainasettelu voi toimia paljon voimakkaampana vetovoimana kuin mikään muu.

Kirja on todella kompakti kokonaisuus ja sen saa halutessaan luettua alle päivässä. Itseltä meni pari päivää, lähinnä sen vuoksi, että olin liikenteessä aloittaessani lukemisen ja toisaalta halusin tutkia hieman tarkemmin omia aatoksiani lukukokemustani kohtaan. Samaan aikaan voin sanoa, etten ole kovin moneen kääntökirjaan törmännyt ja järjestely toimii todella hyvin Simukan uuden kirjan kanssa. Edelleen, kirja on todella voimakkaasti tunnelatautunut, mikä on hyvin tyypillistä nuorten ja nuorten aikuisten kirjoille, mutta tässä kohden se ei haitannut kuin ehkä aivan vähän em. syistä johtuen.

Loppujen lopuksi lukukokemus on jättänyt hyvän tunteen ja palaan luultavasti tämäkin kirjan pariin myöhemmin. Samaan hengenvetoon täytyy mainita siitä, miten kirja pystyy tekemään täydellisen u-käännöksen. Aloitin nimittäin lukemaan kirjaa siltä puolelta, jossa seksuaalinen intensiteetti oli voimakkaampaa ja kuten mainittua, se häiritsi hiukan. Etenemisen myötä tämäkin käsitykseni ja ennakko-oletukseni jouti romukoppaan.

Hyvä teos, joka ansaitsee varmasti paikkansa myös muiden lukijoiden sydämissä sekä kirjalajin joukossa!

Annan tälle kirjalle ☆☆☆½

Kuva:

Matalapaine / Korkeapaine. Finna.fi