Lina Stoltz - En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! (2023)

Varoitus! Tässä tekstissä (ja teoksessa) käsitellään hyvinkin vakavia ja vaikeitakin teemoja.

Ulkomuistista, kun yritän kaivella, niin olen varmaan lukenut jotain Stoltzilta aiemminkin. Tästä on kuitenkin pidempi tovi eli en sillä tavalla pysty tällä kertaa tekemään minkäänmoista vertailua. Stoltzilta on kuitenkin ilmestynyt useampi kirja, usein ne on suunnattu nuorille aikuisille. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! on hänen viimeisin teos, siinä on yhteensä 144 sivua eli se on kohtuu nopeasti luettava.

 

Kirja kertoo Savannasta, 16—17-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka elää rauhallista ja tavallista elämää perheensä kanssa. Eräänä päivänä saadessaan autokyydin tutultaan, Savanna kuulee järkyttäviä uutisia: hänen isänsä on istunut aiemmin vankilassa raiskauksesta. Savanna menee aivan sokkiin. Hän ei kykene ymmärtämään asiaa. Miten hänen isänsä, niin hyväkäytöksinen ja rakastava isä, on voinut syyllistyä moiseen rikokseen? Ymmärtämättömyyttä seuraa se, ettei Savanna kykene myöskään antamaan anteeksi. Häntä vaivaa erityisesti se, että kaikki muut hänen ympärillään tuntuivat tietävän asiasta, mutta hänelle ei kerrottu mitään.

Tarinan edetessä Savannan mielenmaisema alkaa muuttua. Hän alkaa vetäytyä omiin mietteisiinsä, omiin kuvitelmiinsa. Hän alkaa kuvitella tilannetta uhrin näkökulmasta. Miltä teko on mahtanut tuntua siinä hetkessä? Entäpä sen jälkeen? Muiden, etenkin oman perheen suhtautuminen asiaan tuntuu vain ärsyttävän häntä entisestään kunnes eräänä päivänä hän ei enää kestä. Savanna lähtee ovet paukkuen ja pakenee poikaystävänsä luo.

Kirjan taustoista huolimatta olen hieman pettynyt tähän lukukokemukseen. Kerronta kuvaa vähän turhankin suoraan, millaista arki toisinaan on: väritöntä ja tasapaksua. Omasta mielestäni tarinan ideassa on ollut paljonkin potentiaalia, mutta nyt kerronta vähän lässähtää. Paikka paikoin tuntuu, ettei juttu etene lainkaan. Tai kirjan pituuteen nähden jäädään liian pitkäksi aikaa yhden asian äärelle. Toisin sanoen, tarinan punainen lanka saattaa olla aika ajoin vähän hukassa.

Romaanissa esiintyy myös hienoista ristiriitaisuutta, etenkin päähenkilön kohdalla. Kuultuaan isänsä menneisyydestä, hän ei muuta haluakaan kuin kuulla lisää tapahtuneesta. Kuvitelmiensa riivaamana hän ei kykene siirtymään eteenpäin, ei ymmärtämään taikka antamaan anteeksi. Sitten, kun tilaisuus tarjoutuu tosiaan kuulla tapahtuneesta lisää, hän alkaakin vältellä koko aihetta ja kuten kirjan kuvauksesta selviää, hän pakenee poikaystävänsä luo. Toisaalta tämä ristiriita voi olla hyvinkin yleinen tämänkaltaisissa tilanteissa. Kirjassa sen toteutus ei kuitenkaan mielestäni ole ollut kovin hyvä. Kontrasti on liian voimakas, liian jyrkkä.

Kieliasu on toinen sellainen elementti, joka kiinnitti huomioni. Tämä seikka kytkeytyy myös omalla tavallaan rakenteellisuuteen. Teoksessa esiintyy sanoja sekä lauseita, joita ei odottaisi siinä esiintyvän; kaiken aikaa on kuitenkin syytä muistaa, että päähenkilöinä on lähinnä kaksi nuorta. Tämä kaikki voi tietysti johtua käännöksen yhteydessä tapahtuneesta tai sitten alkuperäiskielisessä teoksessa on ollut jotakin erikoista. Niin tai näin, teoksen kieli on omituista paikka paikoin.

Tekstissä on myös lauseita, joista ulkopuolisen silmin tuntuu puuttuvan sana. Seuraavassa on tästä esimerkki. Huomioikaa erityisesti viimeinen lause:

– Koska kukaan teistä ei luota minuun! Dante huutaa.

Hän nousee pystyyn tyrkäten pois tuolinsa ikään kuin sekin olisi noussut häntä vastaan.

– Tuntuu tosi kamalalta!

– Minuunhan he eivät luota. Luulevat minun olevan joku sekopää joka…

– Lopeta paikalla! Hehän säälivät sinua (Stoltz 2023, 114).

Näitä on teoksessa runsaasti. Samoin noita hassuja sanavalintoja muutin lukijana päässäni osuvammiksi ilmaisuiksi. Rakenteesta voi mainita sen, miten repliikit on sijoiteltu tekstiin. Olen lukijana tottunut jo tässä vaiheessa kohtaamaan ajatusviivalla alkavia repliikkejä. Kuitenkin tämän kirjan kohdalla on paikka paikoin pitänyt tarkistaa kahteen kertaan, missä menee raja henkilön sanomisten ja tavallisen kerronnan välillä.

Ei kuitenkaan kaikki ole pelkästään vikojen etsimistä. Teoksen teemat, seksuaalirikokset, anteeksiantaminen, ymmärtäminen, perhe-elämä ja jotkut muut, ovat oleellisia ja hyvinkin tärkeitä. Samalla ne ovat myös erittäin ajankohtaisia. Hieman harmillista on se, että näiden käsittely tuntuu tässä kirjassa jääneen ikään kuin puolitiehen. Teos tuntuu suoraan sanoen keskeneräiseltä.

Ehkä yksi sellainen asia, joka jäi mielen päälle positiivisena tai voimaannuttavana elementtinä on se, että teos pisti miettimään omaa elämää ja asioita, joita on ollut vaikea hyväksyä ja jopa vaikea antaa anteeksi. Seuraava askel tässä mietintäprosessissa on ollut se, että tätä ajatteluketjua on laajentanut muihin ihmisiin ja siten yrittänyt kuvitella miten paljon näitä esiintyy perheissä, yhteiskunnassa, maailmassa yleensä. Ehkä kirja kuitenkin opasti siihen, vaikkakin hyvin hienovaraisesti, että on hyvä pyrkiä hyväksymään, antamaan anteeksi ja jopa unohtamaan.

☆☆☆

Lähde: Stoltz, L. 2023. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! Suomentaja Jorma Aspegrén. Överkalix: Barents

Kuva: En ikinä unohda enkä anna anteeksi! Finna.fi