Kari Levola - Unisieppari (2007)

Unisieppari kertoo tarinaa Aleksista, nuorukaisesta, joka on yhdeksännellä luokalla. Hän on sitä syrjäänvetäytyvämpää sorttia, kuuntelee CD-soittimella levyjä matkalla kouluun ja nojailee ulkoaitaan välituntisin. Aleksin tasapaksu elämä mene kerralla nurin kurin, kun luokalle tulee uusi tyttö kesken lukuvuoden. Emilia hymyilee paljon, ja eräällä välitunnilla hän ja Aleksi päätyvät nojailemaan saman aidan varteen. Siellä Emilia kysyy kriittisen kysymyksen, joka polkaisee koko juonen käyntiin: "Miltä tuntuisi olla lepakko?"

Selviää, että Emilia viittaa kysymyksellään uniin, niiden näkemiseen ja muistiinkirjoittamiseen. Ensi alkuun Aleksi ei lämpene ajatukselle, ei hän näe unia. Mutta kuinka ollakaan hän menee ja ostaa muistikirjan ja alkaa merkitä muistiin niitä unia, joita hän näkee. Myöhemmin he analysoivat ja nauravat näistä muutamalle Emilian kanssa. Sitten Aleksi näkee unen, joka muuttaa kaiken toistamiseen eikä mikään ole enää samalla tavalla. Emiliakin joutuu olemaan sattumanvaraisesti päiviä pois koulusta. Onkohan kotona kaikki hyvin?

Unisieppari on toinen Levolalta lukemani kirja. Sain tavallaan kimmokkeen tarttua tähän etsiessäni tietoa hänen toisesta teoksestaan, Tahdon. Nyt lukemisen päätyttyä tämän kirjan osalta, muistelen etäisesti lukeneeni tämän aiemminkin. Jäljelle jääneet ajatukset eivät liene kovasti muuttuneet, edelleen huomaan kiinnittäväni (näköjään) samoihin asioihin huomiota, kuten esimerkiksi siihen, että vaikka Aleksilla ja Emilialla on mahdollisuus tarinan puitteissa päätyä aitoon seurustelusuhteeseen, näin ei tapahdu. Tämä on yhtäältä hyvin piristävää, liian paljon lukee tarinoita, joissa vastakkaista sukupuolta olevat aloittavat ystävinä ja päätyvät kirjan lopussa romanttiseen suhteeseen. Eihän siinä toisaalta mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää oikeasti.

Vaikka päällepäin kirja näyttääkin olevan enemmänkin tasaista kerrontaa nuoren 15-vuotiaan pojan elämästä ja arjesta, mahtuu näihin 140 sivuun yllättävän paljon sisältöä. Esiin nousee mm. se, että yksi sivuhenkilöistä on kehitysvammainen, erään henkilön isä matkustaa paljon työnsä vuoksi kun taas toinen isä on ollut sekä työttömänä että lomautettuna pidempiäkin jaksoja. Kirjassa käsitellään läheisen menettämistä varsin nuorella iällä sekä ystävyyttä, ja sitä, miten se voi olla suurena siunauksena tilanteessa kuin tilanteessa.

Näistä positiivisista huomioista huolimatta kirja ei kurja kyllä jättänyt sellaista järisyttävää tunnetta. Voihan olla, että tämä jännityksen ja osittainen kiinnostuksenkin puute paljastui siitä, että olen kenties lukenut tämän kerran aiemmin. Täytyy siis itselle laittaa ylös varotoimena huomautus tästä. Jotain tunnun edelleen jääneen kaipaamaan kirjaa lukiessani. En oikein osaa sanoa, mitä se jokin on ollut, mutta lähimmäs pääsen ehkä sillä, että olisi halunnut lukea hieman lisää Emilian elämästä. Toisaalta tarina on kylläkin ollut Aleksista, joten ehkä tämä hienoinen painotus toiseen suuntaan ei olisi ollut sopivaa ja se olisi kenties sotkenutkin kirjan tasapainoa.

Loppuun on syytä mainita, että tämä kirja ei ole tosiaankaan kovin pitkä eivätkä sen luvut monisivuisia. Tämän siis voi lukea varsin nopeasti tai jos lukija ei ole ihan vielä päässyt lukemiseen täysillä mukaan, voi tämän kanssa mielestäni harjoitella. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä lukukokemus, mutta en sano varman päälle, luenko vielä kolmannen kerran.

Annan tälle kirjalle ☆☆☆

Kuva: Unisieppari. Finna.fi