Marja-Leena Tiainen - Kahden maailman tyttö (2011)

Miltä tuntuisi, jos koko elämäsi olisi suunniteltu etukäteen? Mitä tykkäisit, jos jokaista liikettäsi tarkkailtaisiin? Mitä sanoisit, jos et voisi ystävystyä kenen tahansa tai edes vaihtaa kohteliaan sanasen tuntemattomien kanssa? Tara Bakir tietää aivan liian hyvin. Hänen perheensä on muuttanut Lähi-idästä Suomeen ja vaikka he ovat olleet Pohjolassa jo kohtuullisen pitkään, oman kulttuurin perinteet istuvat yhäkin aivan liian tiukassa.

Tara ei voi jutella poikien kanssa, olla tuntemattomien poikien kanssa tekemisissä, ei voi meikata arkisin kouluun taikka muutenkaan viettää nuoren 17-vuotiaan elämää. Kaikki alkaa hajota, kun hän aivan tavallisena koulupäivän päätteeksi suostuu menemään ystävänsä kanssa syömään ulos. Siellä heidän pöytäänsä tulee kaksi nuorta miestä, jotka juttelevat niitä näitä. Tara on hämmennyksissä ja myöhemmin hän alkaa tajuta, että tarkkailevia silmiä on joka puolella. Hänen iltapäivästään raportoidaan tuntemattoman tahon toimesta hänen isälleen ja siitä alkaa helvetti. Tilanne kärjistyy lopulta niin pahaksi, että Taran täytyy jättää koti taakseen ja paeta henkensä edestä turvakotiin. Mutta onko hän sielläkään turvassa laajalta perheeltään ja tuttavapiiriltään?

Kahden maailman tyttö on siitä kiintoisa romaani, että se on kirjoitettu siten kuin Tara kertoo muistoistaan turvakodissa tapaamalleen kesätyöntekijä-Lindalle. Kirjan alussa ollaan siis jo turvakodissa, vaikka sinne siirtyminen tapahtuu vasta myöhemmin tarinassa. En ole lukenut kovin montaa tämänlaista kirjaa ja täytyy sanoa, että tässä tapauksessa kirjoitustapa on ollut onnistunut ja sopiva. Tämä ei myöskään ollut täysin ensimmäinen kerta, kun olen lukenut tämän kirjan, mutta oli ihan hauska palata sen pariin. Vaikka välistä tuntuikin, etten meinannut jaksaa, luin sen suunnilleen yhden päivän aikana.

Kirja sai minut synkästä ja vakavasta teemastaan huolimatta hymyilemään moneen kertaan. Yhtäältä tähän vaikuttaa se, että kirja on kirjoitettu vuonna 2011. Oli tavallaan tehtävä aikamatka tuohon vuoteen, jotta ymmärtää, mitä tapahtuu. Kirjassa mainitaan esimerkiksi monia liikkeitä ja kauppoja, joita ei enää ole olemassa: Anttila ja Tiimari yksinä huomattavimmista. Myös tietyt trendit ja ns. suuret virrat, etenkin nuorten keskuudessa, puhututtivat. Esimerkkinä voidaan mainita IRC-galleria.

Tarinan kerronnasta huomaa, miten kirjailija on tehnyt taustatutkimukset huolella sekä perehtynyt asioihin. Kirjan sisältö tuntuu todella aidolta, ja sitä se pahoin pelkään tuntuukin yhä edelleen olevan monissa perheissä ja yhteisöissä. Vaikka kirjan tavoin perheessä päällepäin saattavat asiat vaikuttaa olevan hyvin ja ollaan kilttejä sekä mukavia, voi pinnan alla kuohua suurestikin. Siinäkin mielessä on kiintoisaa lukea tämänlainen tarina nyt vuonna 2021.

Toisaalta kirjaa lukiessani aloin pohtia, olisiko se sellainen tarina, joka tuotaisiin julkisuuteen tänä päivänä. Menemättä sen enempää poliittisiin virtauksiin on kuitenkin todettava, että ääni ja suhtautuminen maahanmuuttoon on kokenut aikamoisia muutoksia menneen vuosikymmenen aikana.

Kirjassa ei sinänsä ole oikeastaan asioita, jotka olisivat herättäneet närkästystä tai muita kielteisiä suhtautumisia. Ainut tosiaan, mikä sai jollain tavalla kavahtamaan, on se, miten kurittaminen, seuraaminen ja kaikki muu Taraan liittyvä, on kuvattu. Tämä ei kuitenkaan anna aihetta itsensä kirjan kritisointiin, sillä siinä käytetyt termit ovat valitettavasti osa todellisuutta.

Tuki- ja sivuhenkilöt on myös rakennettu hyvin. Tarinassa on muutamia henkilöitä, jotka vain mainitaan nimeltä yhden tai korkeintaan kaksi kertaa, mutta siitä huolimatta tuntuu, että heihin on mahdollista luoda jonkinlainen side. Ns. pääsivuhenkilöt (ne, jotka kulkevat mukana ja ovat oleellisia tarinan eteenpäin viemiseen), on kirjoitettu siten, että heihin todella uskoo. Esimerkiksi Taran tukihenkilö Iiris Nenonen näyttää ja kuulostaa sosiaaliviranomaiselta, kun taas samaa voidaan sanoa turvakodin johtajasta Kirsistä. Taran lähin ystävä hänen ollessa turvakodissa on kesäapulainen Linda ja hänetkin on kuvattu sellaiseksi, jonka mielessä rakentaa tyypilliseksi nuoreksi aikuiseksi. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä kirjailija on tuottanut pitkän liudan teoksia ja on selkeästi ottanut taidon haltuun.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä lukukokemus ja taidan alkaa metsästämään tätä kirjaa, josko sen saisi omaankin hyllyyn. Kirja teemojensa puolesta sopisi nähdäkseni nuorille, mutta on ehdottomasti suunnattu nuorille aikuisille. Kaikkein eniten kirjasta on mahdollista saada irti silloin, kun sitä lukee avoimin mielin.

Annan tälle kirjalle ☆☆☆☆½

Kirjasta on myös olemassa versio selkokirjana, Tyttö lukitussa huoneessa (Avain, 2019). Tietoa selkokirjoista löytyy mm. Selkokeskuksen omilta sivuilta ja Helmet-kirjastojen sivuilta.

Kuva: Kahden maailman tyttö. Finna.fi

Kari Levola - Unisieppari (2007)

Unisieppari kertoo tarinaa Aleksista, nuorukaisesta, joka on yhdeksännellä luokalla. Hän on sitä syrjäänvetäytyvämpää sorttia, kuuntelee CD-soittimella levyjä matkalla kouluun ja nojailee ulkoaitaan välituntisin. Aleksin tasapaksu elämä mene kerralla nurin kurin, kun luokalle tulee uusi tyttö kesken lukuvuoden. Emilia hymyilee paljon, ja eräällä välitunnilla hän ja Aleksi päätyvät nojailemaan saman aidan varteen. Siellä Emilia kysyy kriittisen kysymyksen, joka polkaisee koko juonen käyntiin: "Miltä tuntuisi olla lepakko?"

Selviää, että Emilia viittaa kysymyksellään uniin, niiden näkemiseen ja muistiinkirjoittamiseen. Ensi alkuun Aleksi ei lämpene ajatukselle, ei hän näe unia. Mutta kuinka ollakaan hän menee ja ostaa muistikirjan ja alkaa merkitä muistiin niitä unia, joita hän näkee. Myöhemmin he analysoivat ja nauravat näistä muutamalle Emilian kanssa. Sitten Aleksi näkee unen, joka muuttaa kaiken toistamiseen eikä mikään ole enää samalla tavalla. Emiliakin joutuu olemaan sattumanvaraisesti päiviä pois koulusta. Onkohan kotona kaikki hyvin?

Unisieppari on toinen Levolalta lukemani kirja. Sain tavallaan kimmokkeen tarttua tähän etsiessäni tietoa hänen toisesta teoksestaan, Tahdon. Nyt lukemisen päätyttyä tämän kirjan osalta, muistelen etäisesti lukeneeni tämän aiemminkin. Jäljelle jääneet ajatukset eivät liene kovasti muuttuneet, edelleen huomaan kiinnittäväni (näköjään) samoihin asioihin huomiota, kuten esimerkiksi siihen, että vaikka Aleksilla ja Emilialla on mahdollisuus tarinan puitteissa päätyä aitoon seurustelusuhteeseen, näin ei tapahdu. Tämä on yhtäältä hyvin piristävää, liian paljon lukee tarinoita, joissa vastakkaista sukupuolta olevat aloittavat ystävinä ja päätyvät kirjan lopussa romanttiseen suhteeseen. Eihän siinä toisaalta mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää oikeasti.

Vaikka päällepäin kirja näyttääkin olevan enemmänkin tasaista kerrontaa nuoren 15-vuotiaan pojan elämästä ja arjesta, mahtuu näihin 140 sivuun yllättävän paljon sisältöä. Esiin nousee mm. se, että yksi sivuhenkilöistä on kehitysvammainen, erään henkilön isä matkustaa paljon työnsä vuoksi kun taas toinen isä on ollut sekä työttömänä että lomautettuna pidempiäkin jaksoja. Kirjassa käsitellään läheisen menettämistä varsin nuorella iällä sekä ystävyyttä, ja sitä, miten se voi olla suurena siunauksena tilanteessa kuin tilanteessa.

Näistä positiivisista huomioista huolimatta kirja ei kurja kyllä jättänyt sellaista järisyttävää tunnetta. Voihan olla, että tämä jännityksen ja osittainen kiinnostuksenkin puute paljastui siitä, että olen kenties lukenut tämän kerran aiemmin. Täytyy siis itselle laittaa ylös varotoimena huomautus tästä. Jotain tunnun edelleen jääneen kaipaamaan kirjaa lukiessani. En oikein osaa sanoa, mitä se jokin on ollut, mutta lähimmäs pääsen ehkä sillä, että olisi halunnut lukea hieman lisää Emilian elämästä. Toisaalta tarina on kylläkin ollut Aleksista, joten ehkä tämä hienoinen painotus toiseen suuntaan ei olisi ollut sopivaa ja se olisi kenties sotkenutkin kirjan tasapainoa.

Loppuun on syytä mainita, että tämä kirja ei ole tosiaankaan kovin pitkä eivätkä sen luvut monisivuisia. Tämän siis voi lukea varsin nopeasti tai jos lukija ei ole ihan vielä päässyt lukemiseen täysillä mukaan, voi tämän kanssa mielestäni harjoitella. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä lukukokemus, mutta en sano varman päälle, luenko vielä kolmannen kerran.

Annan tälle kirjalle ☆☆☆

Kuva: Unisieppari. Finna.fi

Salla Simukka - Matalapaine / Korkeapaine (2021)

Varpu ja Saga. Kaksi, noin 16-vuotiasta nuorta jossain päin Suomea, ovat juuri päässeet peruskoulusta. Varpulla on suunnitelmat suuret. Tai oli. Hän olisi halunnut päästä mahdollisimman kauas kotikylästään, joka on alkanut ahdistamaan häntä. Hänen toiveensa päästä kesätöihin muualle kariutuivat, mutta ehkä lukio löytyy muualta. Varpu on se luokan hiljaisempi, syrjäänvetäytyvämpi tyttö. Häntä kuvaa kirjan osuus Matalapaine.

Saga on Korkeapaine. Aina ollut suosittu ja pidetty luokkalaisten keskuudessa. Hän on ollut aina varma itsestään ja jollain tapaa tuntenut oman tiensä, ja mihin se on viemässä. Hän kuitenkin haikailee aivan toisenlaisten asioiden ja ominaisuuksien perään kuin antaa ymmärtää ulospäin.

Tuona päättäjäispäivänä tilanne kääntyy täysin päälaelleen, kun suosittu tyttö jää rannalle yksinäisen kanssa. Siitä alkaa molempien tyttöjen tutkimusmatka, niin toisiinsa tutustumisessa (monessakin mielessä) ja itseensä. Salaisuudet ja merkitykset, etenkin omien nimien takana, ovat varsin merkittävässä asemassa molempien elämässä ja näitä ihmetellään, kauhistellaan, pakoillaan ja ihmetellään. Voiko tuntea kiintymystä ja samalla pitää kiinni pelosta? Tai päinvastoin?

Simukka on jo pitkään kirjoittanut nuorille ja nuorille aikuisille hyvin monista aiheista, ja tämä uusinkaan ei siinä mielessä jätä kylmäksi. Kirja käsittelee seksuaalista kiintymystä ja läheisyyden kaipuuta varsin avoimesti ja suorasanaisesti, mutta kuitenkin pitäen mielessä sen, että kyseessä on orastava ihastuminen. Samaan aikaan kirjan sivuilla häivähtää kuoleman ja kuolemisen tuottamaa pelkoa sekä jännitettä.

En ole aivan yhtä mieltä siitä, miten suoraan ja jopa estottomasti kirjassa on kuvattu tietyt kohtaukset. Tämä toisaalta voi aiheuttaa vain sen, että kirjaa ei kannata lukea julkisella paikalla, etenkään, jos olet miespuolinen. Päähenkilöiden näin voimakas vastakohtaisuus, kuin yö ja päivä -sanonta tulee mieleen, voi myös olla omiaan aiheuttamaan kitkaa lukijassa. Toisaalta tämänkaltainen vastakkainasettelu voi toimia paljon voimakkaampana vetovoimana kuin mikään muu.

Kirja on todella kompakti kokonaisuus ja sen saa halutessaan luettua alle päivässä. Itseltä meni pari päivää, lähinnä sen vuoksi, että olin liikenteessä aloittaessani lukemisen ja toisaalta halusin tutkia hieman tarkemmin omia aatoksiani lukukokemustani kohtaan. Samaan aikaan voin sanoa, etten ole kovin moneen kääntökirjaan törmännyt ja järjestely toimii todella hyvin Simukan uuden kirjan kanssa. Edelleen, kirja on todella voimakkaasti tunnelatautunut, mikä on hyvin tyypillistä nuorten ja nuorten aikuisten kirjoille, mutta tässä kohden se ei haitannut kuin ehkä aivan vähän em. syistä johtuen.

Loppujen lopuksi lukukokemus on jättänyt hyvän tunteen ja palaan luultavasti tämäkin kirjan pariin myöhemmin. Samaan hengenvetoon täytyy mainita siitä, miten kirja pystyy tekemään täydellisen u-käännöksen. Aloitin nimittäin lukemaan kirjaa siltä puolelta, jossa seksuaalinen intensiteetti oli voimakkaampaa ja kuten mainittua, se häiritsi hiukan. Etenemisen myötä tämäkin käsitykseni ja ennakko-oletukseni jouti romukoppaan.

Hyvä teos, joka ansaitsee varmasti paikkansa myös muiden lukijoiden sydämissä sekä kirjalajin joukossa!

Annan tälle kirjalle ☆☆☆½

Kuva:

Matalapaine / Korkeapaine. Finna.fi

Ruby Granger - Erimentha Parkerin to-do lista (2017)

Erimentha Parkerin to-do lista (engl. Erimentha Parker's to-do list) on Ruby Grangerin esikoisteos. Se kertoo nuoresta Erimentha-nimisestä tytöstä, joka on aloittamassa uutta lukuvuotta aivan uudessa koulussa. Hän on menossa seitsemännelle vuodelleen¹ ja tämä on tärkeää aikaa hänelle. Erimentha rakastaa oppimista, opiskelua ja lukemista ja hän toivoo vain pääsevänsä kehittämään näitä taitojaan. Erimentha joutuu kuitenkin pian huomaamaan, ettei koulumaailma enää "yläasteella" olekaan yhtä ruusuinen kuin hän on kuvitellut sen olevan.

Erimentha joutuu tyttöjoukkion silmätikuksi varsin pian koulun alun jälkeen ja pian tilanne alkaa riistäytyä käsistä tyystin. Vaikka Erimentha tunteekin teoriatasolla kiusaamisen piirteet, hän itsepintaisesti kuitenkin kieltäytyy myöntämästä itselleen saati muille, että hän on joutunut sen kohteeksi.

Ensivaikutelmani kirjan päättymisen jälkeen on ollut tietynlainen järkytyksen ja syvän shokin välimaastossa oleva olotila. Yhtäältä pohdin, että kirja on kirjoitettu varsin taidokkaasti ammentaen selkeästi omista kokemuksista, mutta toisaalta olen yhtä mieltä joidenkin arvostelijoiden kanssa, jotka puhuvat tilanteiden ja ominaisuuksien ääripäihin viemisestä. Kuitenkin jäin kaipaamaan lisää ja toivon todella, että saamme vielä lukea lisää neiti Grangerin tuotantoa! Jossain mielessä kirjaa lukiessani minulle muistuivat mieleen Roald Dahlin Matilda ja vuonna 2017 ilmestynyt elokuva Gifted.

Miljöö on mielestäni rakennettu aika hyvin ja hahmotkin on suunniteltu taidokkaasti. Tietenkään niissä ei ole välttämättä sitä syvyyttä, mitä joissain toisissa lukemissani romaaneissa on. Näissä on kuitenkin sen verran, että pääsin itse asettumaan heidän asemaansa ja minun oli melkein mahdollista nähdä, mitä ympärillä tapahtuu kirjan edetessä. Kaikki  tämän tekee lukukokemuksesta todentuntuisemman ja siten myös kivuliaamman lukea. On sanottu, että pojat kiusaavat enemmänkin fyysisesti ja tappelevat, mutta tytöistä on mainittu, että heidän kiusaamisensa on aivan eri tasolla. Tämä kaikki näkyy oikein selkeästi tässä kirjassa. Tämän esiintuominen kirjassa on asia, josta sekä pidän että inhoan sitä.

Toinen asia, joka jäi mieleeni kirjan kannen suljettuani, ovat ne monet sattumanvaraiset faktat, joita kirjoittaja on laittanut tekstin sekaan. Nämä faktat toisaalta vahvistavat Erimenthan erinomaisuuden tunnetta ja siten voivat tuntua myös ärsyttäviltä, mutta saman aikaisesti ne antavat hiukan ymmärrystä siihen, millä tavoin tietoa voi jakaa aivan yllättävissäkin tilanteissa.

On muutama erillinen seikka, joista en pitänyt tai ollut järisyttävän innostunut kirjaa lukiessani. Sen eteneminen on ollut hyvinkin joutuisaa, mutta juonellisesti se ei välttämättä ole kovin rikas. Kuten olen myös maininnut aiemmin, henkilöhahmot saattavat toisinaan tuntua varsin pinnallisilta. Paikoitellen oli myös joitain kieliopillisia virheitä, mutta määrällisesti niitä ei ollut kovin monia eivätkä ne siten vaikuttaneet tarinan etenemiseen. Sitten täytyy tietysti mainita se, että loppu tuntuu jotenkin oudolta. Saan käsityksen, että se on hoputetusti kirjoitettu eikä aivan loppuun asti hiottu. Se ei ole huonoimmasta päästä, mutta tämä on yksi syy, miksi toivon, että kirjoittaja jatkaa kirjoittamista ja julkaisee vielä lisää. Vain sillä tavoin on mahdollista kehittyä!

Loppujen lopuksi tunnelma lukemisen jälkeen on hyvä. Nautin siitä eikä jälkeenpäin harmita, että käytin hieman rahaa tämän kirjan ostamiseen (Amazonista joko paperinen painos tai Kindle e-kirja). Suosittelen tätä kirjaa oikeastaan saman ikäisille kuin sen henkilöhahmot ovat, eli 11-12-vuotiaille ja ylöspäin. Tietysti hankaluutena on englanninkielisyys ja tämän vuoksi kohderyhmä voi hieman vääristyä. Sisällöllisesti sanasto ei ole kovin haastavaa, vaikka paikoitellen joukkoon onkin laitettu jokin "suuri" sana. Kehotan tarttumaan haasteeseen rohkeasti!

Annan tälle kirjalle ☆☆☆☆

Ruby Granger on youtubettaja, joka tekee videoita koskien elämäntyyliä, opiskelua, opiskeluvinkkejä ja motivaatiota. Yhtenä voimakkaana osuutena ovat myös lukemiseen, kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvät videot. Hän opiskelee parhaillaan Exeterin yliopistossa, Englannissa, pääaineenaan englannin kieli. Rubyllä on muitakin sosiaalisia medioita käytössään, mm. Instagram, Pinterest ja Goodreads, jälkimmäisessä hän jakaa lukuarvioita. Hänellä on myös omat kotisivut.

 

¹Britanniassa opiskelu on jaettu neljään pääpiirteiseen tasoon. Ensimmäinen alkaa oppilaiden ollessa 4-vuotiaita. Tätä voitaisiin kutsua esikouluksi. Ensimmäinen varsinainen vuosi alkaa oppilaiden ollessa 5-6-vuotiaita, ja tätä astetta kutsutaan 1. vuodeksi. Asteet jatkuvat tällä tavalla aina vuoteen 6 asti. Oppilaat ovat tällöin 10-11-vuotiaita. Tämän vuoden aikana oppilailla on myös SAT-kokeet. Toinen aste, tai yläaste, alkaa 7. vuodesta ja oppilaat ovat tällöin 11-12-vuotiatia. "Yläaste" koostuu viidestä vuodesta, joista jokaisella on oma painoarvonsa oppilaan koulutuksen kannalta.

Lähde: The British Education System. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. Sussex: Bright World. [Viitattu 11.6.2021]. Saatavana: https://www.brightworldguardianships.com/en/guardianship/british-education-system/

Kuvat:

Erimentha Parker's to-do list. Goodreads.com

Ruby Granger. Youtube.com

Jeanette Winter - Kotimme on tulessa. Greta Thunbergin ilmastokapina

 

Kotimme on tulessa on tarina Greta Thunbergistä, tytöstä, joka nousi uutisotsikoihin muutama vuosi sitten. Ensin ilmastolakkoilullaan, joka kärjistyi hyvin nopeasti perjantailakoiksi. Termi "Skolstrejk för klimatet", vapaasti käännettynä, "koululakko ilmaston hyväksi" yleistyi valtavaa vauhtia ja ennen pitkää monet lapset ja nuoret ympäri maailmaa olivat yhtyneet lakkoiluun. Tarinan huipentuma on kenties siinä, miten Greta pääsi puhumaan ensin Maailman talousfoorumin eteen ja myöhemmin vielä YK:n kokouksessa.

Tämä on toinen Greta Thunberg-aiheinen kirja, ja vieläpä lastenkirja, jonka olen lukenut. Ja vaikka sivuja tässäkään teoksessa ei ole runsaasti, niin olen hieman pettynyt sen sisältöön. Jälleen kerran. Siinä missä edellinen kirja, Gretan tarina, on enemmän suunnattu vanhemmille lukijoille, on "Kotimme on tulessa" kuvakirjan kohdeyleisö aivan liian pientä kyetäkseen ymmärtämään kirjassa esitettyjä asioita. Pohdin myös, mikä on yksiselitteisesti tämän kirjan tarkoitus. Miksi se on olemassa? Nimittäin ainut vastaus, mikä mieleeni tulee, on se, että ilmastopaniikkia on tarkoitus levittää myös aivan kaikkein nuorimpien joukkoon.

Tästä pitää mielestäni huolen kirjan kuvitus, joka on värimaailmaltaan ja tyyliltään varsin synkkää. Suurimmassa osassa kuvista, ainoa, johon on keskitytty on Greta. Muut ihmiset on jätetty harmaiksi ja kasvottomiksi. Tämä voi omasta puolestaan viestiä monenlaisia asioita, mutta mieluummin konsultoisin lastenpsykiatria näissä seikoissa.

Toisaalta, tämä kirja osoittaa uudelleen sen suuren voiman, mikä yhteisellä tavoitteella tai päämäärällä on. Miten helposti oikeastaan on mahdollista saada suuri joukko ihmisiä yhteisen aatteen taa. Kirjassa tunnutaan korostavan sitä, miten Greta on rohkea jättäessään koulupäiviä väliin lakkoillakseen ilmaston vuoksi. Onko tämä oikea tie saavuttaa todellisia ja merkittäviä tuloksia ilmaston hyväksi, on kysymys erikseen. Mielipiteeni kuitenkin on, että tämän kirjan lukeminen missään ympäristössä, jossa on alle kouluikäisiä lapsia, on suorastaan vaarallista heille. Laajentaisin toisaalta väitteeni koskettamaan myös alakouluikäisiä.

Annan tälle kirjalle ☆☆

Elina Kilkku - Ihana tyttö (2020)

Reetta on 15-vuotias nuori nainen, jonka intohimona on teatteri ja näytteleminen. Hänen haavena on ollut pienestä pitäen päästä lavalle ja tälle unelmalle tarjoutuu mahdollisuus toteutua Reetan nähdessä haetaan mukaan-ilmoituksen koulunsa taululla. Matkassa on yksi mutka: ikäraja on liian korkea Reetalle. Hän arvelee kuitenkin pystyvänsä tähän, sillä hänellä on näyttämökokemusta koulunsa kerhosta. Jahkailtuaan jonkin aikaa, Reetta päättää tarttua härkää sarvista ja ottaa yhteyttä.

 Yhteydenoton jälkeen tilanne kehittyykin hyvin nopeasti. Reetta pääsee kuin pääseekin koe-esiintymisiin ja hänen osaamistaan arvostetaan niin paljon, että hän saa pääroolin. Kaikkialta sataa kiitosta ja ylistystä, ehkä kaikkein eniten ohjaajalta, Jarmolta.

Reetan matka näyttelijäksi alkaa muuttua usvaisesta ja kevyestä kivikkoiseksi ja varsin vaikeaksi hyvin pian. Reetta tekee valintoja, jotka eivät välttämättä ole kaikkein parhaimpia ja  valinnoista tulee seuraamuksia. Reetta huomaa pian joutuvansa valehtelemaan paljon enemmän läheisilleen ja tämä on oikeastaan pienin hänen murheistaan.

Juonen kannalta kirja on mielestäni hyvin kirjoitettu. Se ei laahaa tai etene liian nopeasti, vaan on perässä pysyy varsin vaivattomasti. Lisäksi se, että kirjassa on kaiken kaikkiaan vain muutama pääasiallinen henkilö, auttaa pitämään "kurssin" selvänä. Hyvin harvoin tuli sellaisia hetkiä, että pysähdyin ihmettelemään, kuka tämä hahmo on ja olenko törmännyt häneen aikaisemmin. Jos näin kävi, oli se enemmänkin sivuhahmojen kohdalla.

Tarinan ympäristö toimii myös hyvin. Olen aikoinani ollut vähän epäileväinen tarinoiden suhteen, joissa ei nimetä kaupunkia tai tapahtumapaikkoja, mutta nyttemmin olen alkanut kallistumaan sen kannalle, että tämä voi jopa olla parempi vaihtoehto tietyissä tarinoissa. Usein myös lukee sellaisia kertomuksia, joissa viitataan johonkin suurempaan kaupunkiin, mutta varsinainen tapahtumapaikka jää hämäränpeittoon. Rajaukset toimivat siis hyvin miljöön osalta: liikutaan väliä koulu, koti, teatteri ja kaupungin keskusta. Ja muutaman kerran joissain vaatekaupoissa.

Hahmojen, ja etenkin Reetan, motiivit tuntuvat nousevan myös hyvin esiin pitkin tarinaa. Reetalla on aivan suunnaton nälkä tulla nähdyksi ja saada ja kokea rakkautta. Omassa perheessä tilanne on vähän niin ja näin: avioeron jäljet ovat edelleen selvästi nähtävillä. Reetta siis laittaa kaiken peliin päästessään näyttämölle ja pyrkiessään toimimaan täydellisesti. Liika voi valitettavasti olla liikaa ja kaikkea ei pysty kantamaan. Eikä pidäkään.

Vielä täytyy mainita siitä, miten kirjan loppu on jäsennetty. Jo tarinassa itsessään, viitaten näytelmään, ohjaaja-Jarmo puhuu siitä, miten näytelmällä olisi kaksi loppua. Olisi katsojien päätettävissä, miten näytelmän päähenkilölle kävisi. Yllätykseni oli siis hyvin suuri siinä vaiheessa, kun huomasin, että kirjailija on käyttänyt samaa taktiikkaa, mutta laajemmassa mittakaavassa. Kirjassa itsessään, jos sen antaa mennä siihen, voi olla kaksi loppua!

Kirjassa on luonnollisesti asioita ja teemoja, jotka eivät miellytä kaikkia. Omalla kohdallani nämä koskivat lähinnä #metoo-kampanjaan viittamista ja sitä, miten avoimesti jotkut henkilöistä puhuivat varsin intiimeistäkin asioista. Tasa-arvoon ja laajemmin naisiin kohdistettu käytös ja kohtelu olivat myös sellaisia asioita, jotka saivat otsani rypistymään. Syy tähän on se, että olen törmännyt viimeisten muutaman vuoden ajan vähän turhankin usein aiheeseen erilaisissa medioissa ja sen käsittely siellä on ollut toispuoleisesti latautunutta. Toisin sanoen, olen kuullut ja kuulen siitä aivan riittämiin todellisessa maailmassa. Toisaalta, kirjan tarina tuntuu nojaavan aika voimakkaasti näihin ilmiöihin ja kirjailija käsittelee niitä osaavasti. Ne eivät nouse esimerkiksi esiin joka luvussa tai sivulla.

Haluan myös mainita sen, että kiinnitin huomiota siihen, miten Reetta muuttuu kirjan aikana. Muutos on toisaalta uskoakseni teatterin ilmapiirin ja sen tuomien ominaisuuksien kehittämisen ansiota. On myös muutoksia, jotka tulevat vähemmän ihailtavista lähteistä. Kun Reetta aloittaa kielletyssä suhteessaan, on tämä eräänlainen taitekohta, joka määrittelee tarinalle uuden suunnan. Reetan olemus muuttuu myös kireämmäksi.

Kuten voidaan päätellä, kirja on hyvin antoisa, mutta toisinaan erityisen (voisi sanoa jopa) järkyttävä lukukokemus. Useammin kuin kerran väreet kulkivat selässä ja puistelin itsekseni päätä: miten näin voi tapahtua? Kuitenkin kirjan tarina on kokonaisuutena varsin voimakas ja sen viesti on selkeä. Tulen luultavasti lukemaan tämän vielä uudestaan myöhemmässä vaiheessa, ehkä onnistun näkemään joitain asioita uusin silmin.

Kirja on sisällöltään sekä joiltain ilmaisuiltaan sellainen, että suosittelen sitä yläasteikäisille ja siitä ylöspäin. Se ei syyttä suotta ole kirjastossa asetettu nuorten aikuisten osastolle. Tarina itsessään voisi yhtäältä sopia myös nuoremmille, mutta sen kirjoitusasu ja juoni ovat sellaisia, että ne soveltuvat paremmin vanhemmille lukijoille. Toisaalta, jos kokee olevansa kypsä lukija ja haluaa tietynlaisen haasteen itselleen, tämä kirja voi sen tarjota. 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩✩