Tilannepäivitys 1/2023: Valmistumisen ja joulun riemua

En olekaan vähään aikaan tällaista päivitystä tänne tehnyt. Eipä sillä, en ole varma, lukeeko näitä edes kukaan 😅 Mutta haluan pitää tästä blogista kiinni. Kuten muistaakseni joku tubettaja asian ilmaisi: olkoon tämä minun pieni nurkkani täällä Internetin suuressa ja avarassa maailmassa!

Tuossa oli näköjään reilun vuoden tauko julkaisujen välillä, enkä oikeastaan sitä ihmettele. Opinnot ovat olleet tietysti yksi asia, joka on ollut kuormittamassa, mutta käynnissä on ollut paljon muutakin. Nykyisellään on kuitenkin se hyvä puoli tosiaan, että koulu on nyt käyty ja tämä kyseinen projekti on saatu valmiiksi! Jippii! Mutta nyt alkaakin sitten ns. todellinen elämä. En sitä sillä tavalla harmittele tai mitään, odotan mitä tuleva tuo pelon ja jännityksen sekaisin tuntein.

Joulu alkaa olla tämän postauksen jättämisen kohdalla miltei ohi jo tältä vuodelta. Niin se vaan tuli ja niin se vaan meni. Nokka kohti Uutta Vuotta 2024 ja siellä tulevia asioita!

Eräs asia, johon haluan kiinnittää huomiota jo tässä kohtaa on muutama muutos, joita aion tehdä blogini suhteen. Yksi muutos koskee sisältöä. Olen tähän asti postannut enemmän tai vähemmän kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvää pohdintaa. Haluan kuitenkin muuttaa tätä siten, että lisään aina silloin tällöin elokuva-arvioinnin (tai pikemminkin ajatuksia joistain elokuvista). Ollos huoleti, pääfokus on yhä edelleen kirjallisuudessa. Samaan hengenvetoon voin todeta, että täältä on turha hakea tietoa uusimmista elokuvista tai sarjoista.

Toinen muutos, joka tulee tapahtumaan, on se, että alan lisäämään näitä tällaisia pieniä välipostauksia. Hion vielä niiden tarkempaa sisältöä, mutta nykyisellään olisi kiva tehdä tällaisia pieniä tilannepäivityksiä enemmän. En vielä tiedä tarkkaa määrää eli kuinka monta näitä tulee ilmestymään vuoden aikana. Nämä julkaisut erottaa kuitenkin otsikossa olevasta merkinnästä "tilannekatsaus nro/vuosi".

Kolmas, jota olen pohtinut aloittavani tekemään, liittyy hieman suunnitelmallisuuteen. Eli laatia hieman tarkempia lukulistoja ja jakaa näistä olettamuksia tai muuta. Tätä varten minun pitää hieman tutustua aiheeseen, joskin minulla on ollut yksi tällainen julkaisu tässä blogissa. Sosiaalisissa medioissa taidetaan käyttää termiä TBR, joka tulee englanninkielisistä sanoista to-be-read eli tullaan lukemaan. Jokseenkin itsestään selvää, mutta haluan silti hieman tutkia aihetta.

Uusi vuosi lähestyy huimaavaa vauhtia ja aion tehdä näitä muutoksia sitä mukaa kuin ne sopivat omaan aikatauluun. Tämä blogi on minulle vain yksi harrastus muiden joukossa, en halua ottaa siitä paineita tai stressiä. Yhä edelleen tarkoitukseni on jatkaa tämän blogin pitämistä, jos ei muuten, niin omaksi iloksi. Tiedostan, että voisin aivan yhtä lailla koota pohdintojani ja ajatuksiani johonkin tekstiasiakirjaan ja kätkeä nuo jonnekin kovalevyn syövereihin.. Tiedä häntä, tuokin saattaa jossain kohtaa olla edessä. Mutta toistaiseksi aion siis jatkaa julkaisujen tekemistä tänne.

 

Hyvää ja onnekasta Uutta Vuotta 2024!!!

Kuva: Anna Blazhuk/Getty Images 

Saaga-Maria Viljanen - Toisenlaisessa valossa (2021)

 

 

 

 

" – Haluatko sä uskoa?

Kova tuulenpuuska hulmuttaa kauempana koruttomia puita. Tuntuu, että joku seisoisi veden hunnuttamassa pimeydessä. Joku näkymätön ja voimakas. Tahdon tarrautua siihen kaikin voimin.

– Haluan, kuulen hiljaisen kuiskaukseni.” (Viljanen 2021, 134)

 

 

 

 

Mikaela on tavallinen teini-ikäinen tyttö, jolla on tavalliset kaverit koulussa, tavallinen perhe ja tavallinen elämä. Hän opiskelee ammattikoulussa (?) ja on kirjan tapahtumien aikaan hyvin lähellä valmistumistaan. Tulevaisuus kuitenkin ahdistaa häntä suuresti. Hän yrittää kuvitella itseään tekemässä työtä, luomassa uraa niin kuin vanhempansa ja etenemässä elämässään. 18-vuotiaalle nämä asiat ovat kuitenkin hyvin vaikeita. Asiaa ei tunnu ainakaan auttavan se, että Mikaelan toinen kaveri, Sofia, on luonteeltaan villimpi eikä hän tunnu oikein ottavan asioita tosissaan. Mikaelan toinen ystävä, Aatu on vakavampi ja Mikaelan tuntuu olevan helpompi olla hänen kanssaan. Minkäänmoista romanttista suhdetta heidän välillään ei ole, kyse on puhtaasta ystävyydestä.

Asiat tuntuvat menevän aina vain huonompaan suuntaan: vanhemmat tekevät pitkää päivää töissä, vanhempi veli käyttäytyy oudosti ja vihoittelee kaiken aikaa, ja lähimmät ystävät eivät ymmärrä aivan kaikkea. Mikaelalla on paljon kysymyksiä, joihin hän ei tunnu saavan vastauksia. Hän muistelee lämmöllä mummiaan ja sitä, miten vierailuillaan mummi joka ilta luki iltarukouksen. Mikaela alkaa kaivata isoäitiään kovasti ja kysymykset muun muassa elämän tarkoituksesta alkavat nostaa päätään. Sitten Mikaela kohtaa hyvin erilaisilta vaikuttavan nuorisoporukan. He kutsuvat Mikaelan mukaan pelaamaan jalkapalloa, ja tämän jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen…

Aloitetaan siitä ilmeisimmästä, Toisenlaisessa valossa on uskonnollinen nuorten tai nuorten aikuisten kaunokirja. Sen lähtöasetelma viittaisi ehkä siihen, että on ookoo olla kysymyksiä ja esittää myös niitä. Vaikka nämä elämää syvemmät kysymykset tuntuvat aina kulkevan ihmisen mukana, aina lapsuudesta vanhuuteen, on nuoruus aikakautena kokonaan oma lukunsa. Tiettävästi nuoruudessa haetaan itseään, rakennetaan perustusta myöhempää elämää varten ja otetaan ensimmäisiä omia, itsenäisiä askeleita. Lapsuus ei kuitenkaan ole täysin jäänyt vielä taakse eikä olla täysin aikuisiakaan. Lapsuusajan perinteet ja tavat saattavat olla vielä mukana jokapäiväistä elämää, ja samalla haetaan omia tapoja hoitaa asioita siirryttäessä vähä vähältä kohti aikuisuutta. Joskus näistä kahdesta onnistutaan tekemään kokonaan uusi kuvio, jossa on molempia yhtä paljon. Tämä kuvaa ehkä yhdellä tapaa kirjan runkoa.

Kirjan aiheesta huolimatta se ei mielestäni tuputa tai tyrkytä mitään tiettyä ajatusta tai ideologiaa. Kirjoittaja on varsin taidokkaasti kuvannut tavallaan kahta maailmaa: toisaalla on uskonnollinen yhteisö ja toisaalla niin sanottu tavallinen maailma. Nämä eivät kuitenkaan ole omia, erillisiä kokonaisuuksiaan, vaan lomittuvat ja limittyvät keskenään jatkuvasti, aivan kuten oikeassakin elämässä.

Kirja sai minussa aikaan sen, että pysähdyin useissa kohdin. Osa näistä pysähtymisistä liittyi siihen, että koin jonkin kirjassa esitetyn asian niin voimakkaan stereotyyppisenä tai yleistyksenä. Esimerkiksi mainitsemani ”raja” näiden kahden maailman välillä tuntuu olevan tarkoituksellisesti jyrkkä. Saatoin myös pysähtyä pohtimaan ja jopa ehkä hieman vertaamaan omaa suhtautumistani kirjassa esiintyviin teemoihin, kysymyksiin ja ilmiöihin. Kiintoisaa oli myös se, että aloin haluta muuttaa omaa hengellistä elämääni toisenlaiseen suuntaan. Hämmästelen yhä tänä päivänä sitä voimaa, mikä kaunokirjallisuudella voi olla meihin lukijoina!

Kirjan kerronta etenee kiitettävästi. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja en itse ainakaan nähnyt heissä mitään liian poikkeavaa tai outoa. Eräs elementti, joka saattoi paikoin nousta esiin, liittyy siihen, miten jotkin ominaisuudet ovat kenties tarkoituksella korostetumpia. Tämä ei kuitenkaan tuntunut väärältä tai millään muotoa huonolta valinnalta.

Kirjassa liikutaan hyvin pienellä alueella. Hyvä puoli tässä on juuri se, että kirjoittaja on pystynyt varmaan tarkkaan miettimään ja rajaamaan miljööt eli tapahtuma-alueet tai -paikat todellisen oloisiksi. Äkkiseltään mietittynä mikään ei vaikuta sen suuremmin puutteelliselta. Kirjan kokoon nähden kaikkea ei ole varmastikaan voitu kuvailla aivan pilkun tarkasti. Lukija saa kuitenkin vankan käsityksen siitä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Tai no, viimeisimpään hän saattaa joutua hieman miettimään myös omia vastauksia.

Kirja kokonsa puolesta on sellainen, jonka voi lukea nopeassakin tahdissa, mutta sisältö voi hidastaa hieman. Sitä voisi jopa suositella, että tämä kirja kannattaisi lukea maltilla. Mietin myös asetelmaa kirjoittajan näkökulmasta. Miksi hän on halunnut kirjoittaa juuri tällaisen teoksen? Mitä työkaluja tai apukeinoja hänellä on ollut sen tuottamiseen? Onko hänellä esimerkiksi omakohtaista kokemusta uskonnollisen yhteisön osana olemisesta? Osaan näistä kysymyksistä on mahdollista saada mielestäni jonkinlainen vastaus jo pelkästään kirjaa lukemalla. Mielestäni on hienoa, että myös tällaisia teoksia on alettu tuottaa sekä julkaista. Olen aiemmin lukenut muutaman muun vastaavanlaisen kirjan, kirjan, joissa uskonnollisuus esiintyy tavalla tai toisella voimakkaammin. Toisenlaisessa valossa on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten uskoon liittyviä asioita voi tuoda lähemmäs.

 

 ☆☆☆☆

 

Lähde: Viljanen, S-M. 2021. Toisenlaisessa valossa. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys

Lina Stoltz - En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! (2023)

Varoitus! Tässä tekstissä (ja teoksessa) käsitellään hyvinkin vakavia ja vaikeitakin teemoja.

Ulkomuistista, kun yritän kaivella, niin olen varmaan lukenut jotain Stoltzilta aiemminkin. Tästä on kuitenkin pidempi tovi eli en sillä tavalla pysty tällä kertaa tekemään minkäänmoista vertailua. Stoltzilta on kuitenkin ilmestynyt useampi kirja, usein ne on suunnattu nuorille aikuisille. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! on hänen viimeisin teos, siinä on yhteensä 144 sivua eli se on kohtuu nopeasti luettava.

 

Kirja kertoo Savannasta, 16—17-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka elää rauhallista ja tavallista elämää perheensä kanssa. Eräänä päivänä saadessaan autokyydin tutultaan, Savanna kuulee järkyttäviä uutisia: hänen isänsä on istunut aiemmin vankilassa raiskauksesta. Savanna menee aivan sokkiin. Hän ei kykene ymmärtämään asiaa. Miten hänen isänsä, niin hyväkäytöksinen ja rakastava isä, on voinut syyllistyä moiseen rikokseen? Ymmärtämättömyyttä seuraa se, ettei Savanna kykene myöskään antamaan anteeksi. Häntä vaivaa erityisesti se, että kaikki muut hänen ympärillään tuntuivat tietävän asiasta, mutta hänelle ei kerrottu mitään.

Tarinan edetessä Savannan mielenmaisema alkaa muuttua. Hän alkaa vetäytyä omiin mietteisiinsä, omiin kuvitelmiinsa. Hän alkaa kuvitella tilannetta uhrin näkökulmasta. Miltä teko on mahtanut tuntua siinä hetkessä? Entäpä sen jälkeen? Muiden, etenkin oman perheen suhtautuminen asiaan tuntuu vain ärsyttävän häntä entisestään kunnes eräänä päivänä hän ei enää kestä. Savanna lähtee ovet paukkuen ja pakenee poikaystävänsä luo.

Kirjan taustoista huolimatta olen hieman pettynyt tähän lukukokemukseen. Kerronta kuvaa vähän turhankin suoraan, millaista arki toisinaan on: väritöntä ja tasapaksua. Omasta mielestäni tarinan ideassa on ollut paljonkin potentiaalia, mutta nyt kerronta vähän lässähtää. Paikka paikoin tuntuu, ettei juttu etene lainkaan. Tai kirjan pituuteen nähden jäädään liian pitkäksi aikaa yhden asian äärelle. Toisin sanoen, tarinan punainen lanka saattaa olla aika ajoin vähän hukassa.

Romaanissa esiintyy myös hienoista ristiriitaisuutta, etenkin päähenkilön kohdalla. Kuultuaan isänsä menneisyydestä, hän ei muuta haluakaan kuin kuulla lisää tapahtuneesta. Kuvitelmiensa riivaamana hän ei kykene siirtymään eteenpäin, ei ymmärtämään taikka antamaan anteeksi. Sitten, kun tilaisuus tarjoutuu tosiaan kuulla tapahtuneesta lisää, hän alkaakin vältellä koko aihetta ja kuten kirjan kuvauksesta selviää, hän pakenee poikaystävänsä luo. Toisaalta tämä ristiriita voi olla hyvinkin yleinen tämänkaltaisissa tilanteissa. Kirjassa sen toteutus ei kuitenkaan mielestäni ole ollut kovin hyvä. Kontrasti on liian voimakas, liian jyrkkä.

Kieliasu on toinen sellainen elementti, joka kiinnitti huomioni. Tämä seikka kytkeytyy myös omalla tavallaan rakenteellisuuteen. Teoksessa esiintyy sanoja sekä lauseita, joita ei odottaisi siinä esiintyvän; kaiken aikaa on kuitenkin syytä muistaa, että päähenkilöinä on lähinnä kaksi nuorta. Tämä kaikki voi tietysti johtua käännöksen yhteydessä tapahtuneesta tai sitten alkuperäiskielisessä teoksessa on ollut jotakin erikoista. Niin tai näin, teoksen kieli on omituista paikka paikoin.

Tekstissä on myös lauseita, joista ulkopuolisen silmin tuntuu puuttuvan sana. Seuraavassa on tästä esimerkki. Huomioikaa erityisesti viimeinen lause:

– Koska kukaan teistä ei luota minuun! Dante huutaa.

Hän nousee pystyyn tyrkäten pois tuolinsa ikään kuin sekin olisi noussut häntä vastaan.

– Tuntuu tosi kamalalta!

– Minuunhan he eivät luota. Luulevat minun olevan joku sekopää joka…

– Lopeta paikalla! Hehän säälivät sinua (Stoltz 2023, 114).

Näitä on teoksessa runsaasti. Samoin noita hassuja sanavalintoja muutin lukijana päässäni osuvammiksi ilmaisuiksi. Rakenteesta voi mainita sen, miten repliikit on sijoiteltu tekstiin. Olen lukijana tottunut jo tässä vaiheessa kohtaamaan ajatusviivalla alkavia repliikkejä. Kuitenkin tämän kirjan kohdalla on paikka paikoin pitänyt tarkistaa kahteen kertaan, missä menee raja henkilön sanomisten ja tavallisen kerronnan välillä.

Ei kuitenkaan kaikki ole pelkästään vikojen etsimistä. Teoksen teemat, seksuaalirikokset, anteeksiantaminen, ymmärtäminen, perhe-elämä ja jotkut muut, ovat oleellisia ja hyvinkin tärkeitä. Samalla ne ovat myös erittäin ajankohtaisia. Hieman harmillista on se, että näiden käsittely tuntuu tässä kirjassa jääneen ikään kuin puolitiehen. Teos tuntuu suoraan sanoen keskeneräiseltä.

Ehkä yksi sellainen asia, joka jäi mielen päälle positiivisena tai voimaannuttavana elementtinä on se, että teos pisti miettimään omaa elämää ja asioita, joita on ollut vaikea hyväksyä ja jopa vaikea antaa anteeksi. Seuraava askel tässä mietintäprosessissa on ollut se, että tätä ajatteluketjua on laajentanut muihin ihmisiin ja siten yrittänyt kuvitella miten paljon näitä esiintyy perheissä, yhteiskunnassa, maailmassa yleensä. Ehkä kirja kuitenkin opasti siihen, vaikkakin hyvin hienovaraisesti, että on hyvä pyrkiä hyväksymään, antamaan anteeksi ja jopa unohtamaan.

☆☆☆

Lähde: Stoltz, L. 2023. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! Suomentaja Jorma Aspegrén. Överkalix: Barents

Kuva: En ikinä unohda enkä anna anteeksi! Finna.fi

Laura Suomela - Kiss My Juhannus (2022)

Joskus sitä tulee vastaan kirjailija tai kirjoittaja, jonka tuotantoa alkaa seuraamaan hieman tiiviimmin. Itselleni lukijana näin on käynyt menneisyydessä muutamaan kertaan. Tämän hetken, tai -kertainen, kirjoittaja on ilmeisesti Laura Suomela. Olen tähän mennessä tainnut lukea suurimman osan hänen nuorille aikuisille suunnatuista teoksista. Kussakin on omat juttunsa ja käänteensä, jotka tekevät mielestäni kirjoista hyviä luettavia. Näin on myös asian laita Suomelan uusimmassa kirjassa, Kiss My Juhannus.

 

Kirjan kerronta on jaettu kahteen osaan eli tarinan kaksi päähenkilöä, Eetu ja Alisa, kertovat tapahtumista vuorotellen. Romaanin kaksi muuta henkilöä, Suvi ja Lassi, kulkevat mukana ja lisäävät omat "mausteensa" tarinaan. Teos ei ole järkyttävän pitkä, siinä on sivuja 149. Nopea lukija ahmaisee tämän päivässä, meille muille tämän parissa saattaa mennä vähän pidempään. Tästä huolimatta lukemisen arvoinen kokemus!

Kirja alkaa siitä, miten esitelty nelikko etsiskelee mökkiä Juhannuksen viettoa varten. Vaikka ajatus on ollut mökki-Juhannuksessa jo pidempään, etsiminen on ilmeisesti jäänyt vähän viime tinkaan. Eetu (Alisan poikaystävä) onnistuu kuitenkin löytämään mökin. Alisalle tämä on riemullinen uutinen, sillä ylioppilaskokeisiin valmistautuminen on viemässä totaalisesti hänen voimavaransa ja hän kaipaa vain rauhaa sekä ystävien kanssa oloa. Uutisen mökin löytymisestä kuultuaan koko konkkaronkka lähtee kohti mökkiä. Kuskiksi lähtee molempien poikien lapsuudesta tuttu Banzo, joka jo varhaisina vuosina oli hanakka joutumaan vaikeuksiin.

Ilmapiiri muuttuu nopeasti toiveikkaasta ja iloisesta hankalaksi ja ärtyneeksi. Porukan saavuttua mökille käy selväksi, että nyt on tapahtunut jonkinlainen väärinkäsitys. Lisäksi Suvi (Lassin tyttöystävä) salaa selvästi jotain, ja se näyttää syövän häntä ja pahasti. Lassi ei tätä niin huomaa, tai vaikka huomaisikin, ei näytä kiinnittävän siihen sen isommin huomiota. Asioita mutkistaa entisestään se, että mökin omistaja, Kalevi, asustelee mailla ja on näköjään jäämässä Juhannuksen ajaksi myös paikalle. Tilanne riistäytyy kokonaan käsistä, kun salailu, kommunikaatio-ongelmat ja väärinkäsitykset alkavat.

Suomela on onnistunut kokoamaan varsin pienikokoiseen teokseen paljon asiaa. Lisäksi alkaa näyttää vahvasti siltä, että kirjoittajana hän kokoaa tarinansa tietyn ajanjakson ympärille. Tämän kirjan kohdalla tarinassa tapahtuu pääasiassa Juhannusaaton ja Juhannuksen aikaan, vaikka kirjan alku onkin paria päivää ennen näitä edellä mainittuja.

Esiin nostetut teemat ovat hyvin tärkeitä. Yhtäältä rivien välistä voi lukea siitä, miten tärkeää on kyetä kommunikoimaan toisten kanssa, vaikeistakin asioista. Ja vaikka tarinassa Suvi päättää avautua salaisuudestaan Alisalle, vaikuttaa tämä myös suoraan tytön väleihin Lassin kanssa. Toisena teemana voisi pitää henkistä kasvua ja rajojen asettamista. Aivan yhtä tärkeä kuin ensimmäiseksi mainittu, koska etenkin näistä viimeksi mainittu, on taito, jota tarvitaan läpi elämän.

Hiukan vanhempana lukijana näitä teemoja sekä tilanteita kirjassa katsoo vähän hassusti. Mielessä on saattanut risteillä ajatuksia, tyyliin: "kerro nyt sille" tai "tuohan nyt on aivan itsestään selvää". Kuitenkaan syvempi tarkastelu ja pohtiminen paljastaa, etteivät kaikki nämä ole täysin ehkä edellenkään uponneet eli opettelua riittää vielä. Sitä alkaa seuraavaksi miettimään, miten mahtaa olla nuorempien lukijoiden kanssa. Samalla nousee mieleen se, miten ulkopuolisen silmin voikin olla helppo todeta asiasta, että "totta kai sen pitäisi tehdä noin ja noin". Mutta miten mahtaa olla oman elämän kanssa? Onko niin helppoa sitten kuitenkaan soveltaa näitä asioita omaan arkeen?

Kirjassa kerronta etenee jouhevasti, vaikka joissain kohden onkin ollut hieman "hitaampaa". Tämä ei haittaa lukemista, koska usein käy niin, että heti seuraavassa hetkessä taas tapahtuu tai asiaa heitetään huumorilla. Toisaalta kirjan lähestyessä loppuaan sitä alkaa toivoa, että juttu jatkuisi vielä ja pääsisi näkemään, mitä tapahtuu myöhemmin. Nämä ovat tilanteita, jotka ovat alkaneet auttaa minua lukijana ymmärtämään, miksi fanifiktiota kirjoitetaan. Oma lukemiseni myös keskeytyi noin kirjan puolivälissä, mutta päätin sitten kuitenkin jatkaa tarinan loppuun.

Oli myös kiintoisaa lukea suoranainen kesäkirja (kuten sanottu, kerronta sijoittuu Juhannukseen) alkutalven aikana. Siinä on todella pariin kertaan käynyt niin, että on pitänyt muistuttaa itselleen kirjan tapahtumien olevan tosiaan keskikesässä!

Voin lämpimästi suositella tätä kirjaa ainakin yläasteikäisille sekä lukio- että ammattikoululaisille. Myös vanhemmat lukijat (nuoret aikuiset) saattavat hyvinkin pitää tätä teosta luettavana ja huvittavana. Itselläni on ollut useampi hetki tämän romaanin kanssa, jolloin sitä on hymähdellyt ja jopa nauranut ihan ääneen!

☆☆☆☆

Kuva: Kiss My Juhannus. Finna.fi