Kari Levola - Tahdon (2004)

Tämän kirjan kohdalla oli minulle kaksi uutuutta. Ensimmäinen oli se, etten ole lukenut Levolalta mitään muuta, enkä rehellisesti sanottuna osaa sanoa tässä vaiheessa, onko hän kirjoittanut muuta. Toivottavasti on, sillä tämä teos on mielestäni oikein mukava välipala ja silti se käsitteli monia ilmiöitä, jotka saattavat mietityttää nuoria.

Pääteemana ja kysymyksenä on tietysti ihastuminen tai ehkä tässä tapauksessa jopa rakastumien. Tarinassa noin 15-vuotias Jusa tapaa samanikäisen tai korkeintaan vuoden vanhemman Marin eräässä puistossa. Heillä ”klikkaa” samatien, mutta he tuumaavat, että ystävyys olisi heille sopivampi vaihtoehto. Onhan Marillakin jo poikaystävä entuudestaan, joka tosin ei kohtele Maria kovin ylevällä tavalla. Kirjan edetessä Jusa ei oikein tiedä, miten päin olisi, kun ei saa Maria mielestään.

Kirja on mielestäni hyvin voimakkaasti kasvutarina, se kuvaa kahden nuoren kasvua ja törmäämistä haasteisiin, joita nuoruudessa voi kohdata. Kirjassa Levola tarttuu mm. siihen, miten Marille tarjoutuu mahdollisuus opiskella toisessa kaupungissa olevassa lukiossa ja sen takia, hän joutuu pohtimaan, haluaako hän jättää sekä poikaystävänsä että Jusan, josta kenties on tulossa jotain muutakin kuin pelkkä ”ystäväpoika”. Kun ratkaisuntilanne tulee eteen, joutuu Jusakin tekemään omia päätöksiä siitä, miten hän haluaa nähdä elämän valintojen jälkeen.

Kirjassa kuitenkin pureudutaan myös siihen, ettei mikään ole varsinaisesti kiveen hakattua. On ok tehdä päätöksiä ja sitten muuttaa mieltään. Mielestäni Levola tekee tämän hyvin kauniisti ja tavalla, jonka kuvittelisin puhuttelevan nuoria. Puhuessani tällä tavoin mahdollisten virheiden tekemisestä, tarkoitan myös sitä, että tehdyt virheet täytyy myös kyetä kohtaamaan. Tällä tavoin käy myös tässä kirjassa. Teoksen viesti tästä osasta on mielestäni se, että ihmisen täytyy kyetä hyväksymään ja myöntämään, mutta toimimaan rohkeasti silloin, kun on muutoksen paikka.

Se toinen uutuus, minkä kohtasin tässä kirjassa, oli se, että luin tämän selkokirjana. Jutun kääntöpuoli taitaa olla se, että nyt minun on tarvis lukea kirja ns. normaalina teoksena, jotta voin tehdä hieman vertailua näiden kirjallisuuslajien välillä. Tähän kirjavalintaani on voinut tietysti vaikuttaa se, että meillä oli tehtävänantona tutustua selkokirjallisuuteen lähemmin. Mielestäni tämä johti siihen, että halusin lukea enemmän kyseisenlaista kirjallisuutta ja testata sitä enemmän. Lopputuloksena voin todeta, että pidän selkokirjoja oikein hyvänä ajatuksena ja toivoisin vain, että niitä kustannettaisiin enemmän. Kansien välissä oleva tarina ei loppujen lopuksi kärsi ja selkokirjan lukeminen voi tarjota uudenlaisia näkökulmia lukemiseen ylipäänsä.

☆☆☆

Salla Simukka - Jäljellä (2012)

Tässä kirjassa, Jäljellä, Simukka rikkoo mielestäni todellisuuden rajoja asettamalla tarinan henkilöt tilanteeseen ja tilaan, joka ei olekaan niin kovin helposti määriteltävissä enää. Toki, kirjassa tapahtumat sijoittuvat aluksi Tampereelle ja myöhemmin Helsinkiin, mutta kyseessä ovat hyvin erilaiset kaupungit kuin mitä meillä on todellisuudessa. Kaikki tämä johtuu siitä, minkä ympärille tämä teos kiertyy.

Tarinaa seurataan ensi alkuun 15-vuotiaan Emmin näkökulmasta. Emmin ongelma tai haaste, jonka hän on kohdannut, on se, ettei hänellä ole juurikaan ystäviä. Koulussa hänellä on yksi tuttavuus, Veera, mutta he ovat kavereita oikeastaan vain, koska ketään muuta ei ollut tarjolla. Emmin toinen haaste liittyy siihen, miten hän mieltää muiden näkevän itsensä, mutta myös siihen, miten hän itse näkee itsensä. Emmi on saanut koulussa otsaansa Potentiaalin leiman, jota hän ajattelee kantavansa myös koulun ulkopuolella. Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että Emmi ei ole löytänyt vielä omaa vahvuusaluettaan eikä siten koe oikein kuuluvansa mihinkään. Mielestäni tämä on kirjan yksi pääteemoista, itsensä löytäminen ja joukkoon kuuluminen ovat asioita, jotka puhuttavat nuoria suuresti.

Muitakin teemoja sivutaan kirjassa ja tästä on kiitos tarinan sivuhahmoille. Näitä muita teemoja ovat mm. itsemurha, kuolema, oman paikan löytäminen yhteisössä ja miten reagoida kyseisen yhteisön sääntöihin, ihastuminen hyvin monella tapaa ja jollain tapaa erkaantuminen. Mikään kirjassa oleva hahmo ei oikeastaan ole mielestäni turha, mutta jollain tapaa hahmot ovat kuitenkin hieman kaksiulotteisia. Osan hahmojen motivaatioista ei myöskään saa täydellistä selkoa, osa paljastaa jo liikaakin syitä teoilleen.

Emmi on niin turhautunut tilanteeseensa, että päättää karata, jotta hänestä tulisi sentään se tyttö, joka katosi. Karkumatkan ensimmäine osio sujuu suhteellisen kivuttomasti ja Emmi saa myös aikaa pohtia omaa olemistaan. Kuitenkin, kun Emmi palaa karkumatkaltaan seuraavana aamuna kotiin, hän havaitsee pian, että kaikki muut ihmiset ovat kadonneet jonnekin.

Tähän asti olen vielä juonessa mukana, mutta sitten, kun muita nuoria alkaa ilmaantua tarinaan mukaan, oloni muuttuu jopa ärtyneeksi. Toki, ymmärrän sen, että tarinaa voi olla vaikea viedä eteenpäin, jos kirjassa on vain ja ainoastaan yksi hahmo. Toisaalta, hieman häiritsevää on se, että kirjassa nousee esiin ainoastaan teorioita siitä, mitä on tapahtunut. Alkuun Emmi on yksin näiden teorioidensa kanssa, mutta kun mukaan tulee ensin kaksi muuta nuorta ja myöhemmin hieman lisää, oli minulla itselläni myös vaikeuksia pysyä perässä siinä, mikä on todellista ja mikä ei tässä kirjassa.

Teos on hyvin voimakkaasti dystopiapainotteinen, mutta siinä on myös jonkin verran sci-fi-elementtejä mukana, ehkä enimmäkseen teorioiden kohdalla. Dystopisen siitä tekee se, että kyseessä on selvästi jokin maailmankuva tai -tilanne jonkin, katastrofin tai muun vastaavan, jälkeen. Kirjassa on voimakkaasti havaittavissa elementtejä muista vastaavanlaisista teoksista. Toisaalta huomaa, että Simukka on pyrkinyt luomaan jotain aivan uutta dystopisella pelikentällä.

Kirjassa on mielestäni teemojen osalta jokseenkin ristiriitainen tunnelma. Toisaalta, Simukka haluaa selvästi painottaa sitä, miten nuoret kohtaavat yksinäisyyttä ja jollain tapaa samaan hengenvetoon sitä, miten he voivat selvitä siitä. Näiden näkökulmien tarkastelu samassa kirjassa ja vieläpä siten, että ne menevät ikään kuin lomittain, ei ole mielestäni lainkaan huono juttu. Jäi vähän vain vaivaamaan se, miten lyhyeksi tiettyjen teemojen ja aiheiden käsittely jäi.

Ristiriitaisuutta lisää se, miten aivan yhtäkkiä ja lainkaan parempaa selitystä saamatta, ilmaantuu uusia henkilöhahmoja tarinaan mukaan. Tästä syystä mieleeni tulee James Dashnerin teos Labyrintti. Toisaalta, ehkä vastaus tähän dilemmaan ilmenee toisessa osassa?

Vastaavalla tavalla kuin eräänlaisena pääteemana on yksinäisyys ja siitä selviäminen, on mielestäni toisessa päässä ja kenties jopa enemmän vallalla ajatus ja tematiikka toivon ympärillä. Usein teoksessa pysähdytään miettimään sitä mahdollisuutta, miten kuluva päivä voi olla viimeinen tai miten henkilöt selviävät ajautumatta täydelliseen hulluuteen. Vaikkei sitä kovin moneen kertaan sanota kirjassa ääneen, on toivo mielestäni se kantava voima.

Kirjan kansikuva on mielestäni ennen tarinaan tarkempaa tutustumista hyvin hämäävä. Se viittaa mielestäni moneen asiaan, mutta ensisijassa kenties hukkumiseen. Näin ei kuitenkaan ole ja vastaus piilee siinä, miten Emmi rakastaa perinteisiä satuja. Saduilla on myös syvempi merkitys kirjan juonen ja mysteerien ratkomisessa kuin voisi päälle päin huomata.

Kirjan lähestyessä loppua käy karvaasti ilmi, että joistain asioista ei lukijana tule saamaan selkoa vain tästä kirjasta. En sanoisi, että tarina päättyy ”clifhangeriin”, mutta huomaa, että kirjailijalla on ollut mielessä toinen osa Jäljellä-kirjaa kirjoittaessaan. Palaan ehkä tämän teeman pariin toisen osan luettuani. Olen aiemmin lukenut Salla Simukalta muutaman muun teoksen, mutta ne ovat kiinnittyneet enemmän todelliseen maailmaan ja niissä on ollut enemmän arkielämän haasteita nuorten parissa.

Antamani numeerinen arvostelu johtuu siitä, ettei teos puhutellut minua kovin suuresti, mutta pidin sitä silti mielenkiintoisena. Pidin myös siitä, miten Jäljellä pyrki erottumaan muusta dystopia- ja selviytymiskirjallisuudesta. Useassa kohtaa mielessäni kävi jo ajatus siitä, että tämä tapahtuma on nähty siinä ja siinä kirjassa, mutta käännettyäni sivua, yllätyin useimmiten positiivisesti. En aio myöskään todennäköisesti lukea tätä kirjaa aivan heti uudestaan, mutten myöskään inhonnut sitä täysin. Mahdollisena ongelmana on tietysti se, että odotukset ovat nyt hieman niin ja näin toista osaa kohtaan. Toivotaan, että saan yllättyä iloisesti. 

☆☆☆

Nina LaCour - Välimatkoja (2018)

Kiinnostus, pitkästyminen, kiinnostuksen uudelleen herääminen, tunteiden puhuttelua ja hengähdys, kun kirja päättyy. Hyvin pitkälle tuntui siltä, että tämänkertainen lukemiseni seurasi edellä kuvaamaani kaavaa. Osittain uskon tämän johtuneen siitä, että minun oli perehdyttävä tähän kirjaan koulua varten, jotta saisin erään tehtävän tehtyä loppuun. Tehtävän, jota olen pitkittänyt ja tehnyt tarpeettoman hitaasti, mutta jossa etenen kuitenkin. Joka tapauksessa, tämän pitäisi olla jonkinlainen arviointi kirjasta kokonaisuutena. Kirjan tapahtumia kerrotaan siten, että osa luvuista käsittelee nykyhetkeä ja osa käsittelee uskoakseni edellistä vuotta. Kerronnassa on kuitenkin helppo pysyä mukana, sillä luvuissa on erikseen määritelty, mitä ajankohtaa käsitellään.

Tarina keskittyy Marinin ja, jossain määrin, hänen vaarinsa ympärille, jonka luona tämä asuu. Marin on asunut vaarinsa kanssa jo pienestä pitäen, johtuen menetyksestä, jonka hän on kokenut hyvin nuorena. Menetys tosin kosketti myös hänen vaariaan ja kirjassa viitataan siihen, että heidän asuinyhteisönsä suree myös tätä menetystä. Menetyksen haavojen ollessa vielä osittain selvästi näkyvissä, Marin kokee toisenlaisen tuskaa aiheuttavan tapahtumien ketjun, joka pakottaa hänet tekemään radikaaleja päätöksiä. Hän päättää paeta ja pyrkiä aloittamaan alusta toisessa osavaltiossa, jossa on myös yliopisto, jossa hänen on tarkoitus aloittaa opiskelut.

Tämän pakenemisen vuoksi, Marin jättää taakseen koko joukon ihmisiä, jotka todella välittävät hänestä. Hän yrittää torjua muistikuvat heistä, mutta etenkin hänen rakkaan ystävänsä Mabelin kasvot puskevat jatkuvasti häen muistinsa pintaan. Tilanne muuttuu vaikeaksi, kun Marin jää yksin opiskelija-asuntolaan jouluksi, jolloin hän saa hetkellisesti kokea täydellistä yksinäisyyttä. Riippuen näkökulmasta, tilannetta pahentaa tai parantaa se, että vanha ystävä, Mabel, on tulossa muutamaksi päiväksi käymään. Kykenevätkö Marin ja Mabel kuromaan menneisyyden aiheuttaman kuilun umpeen ja löytämään jotain, mikä tarjoaa tarttumapintaa heille molemmille noiden muutaman päivän aikana?

Henkilöhahmot ovat mielestäni hyvin rakennettuja. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta, hahmojen taustatarinat on mielestäni mietitty hyvin alusta loppuun. Nämä vähemmän valmiit hahmot voisi mieltää siten, että ne tarjoavat oman pienen osansa kerrontaan, mutteivät loppujen lopuksi ole välttämättä aivan oleellisia lopullisen tarinan osalta.

Miljöö on myös kuvattu erittäin uskottavasti ja näkee selvästi, että kirjailija on nähnyt vaivaa sen pohtimisessa, mikä on tarpeellista ja minkä voi kenties jättää pois. Tästä kirjasta jää mielestäni aika hyvä käsitys siitä, millaisissa ympäristöissä Marin asuu sekä ennen pakoaan että sen jälkeenkin. Tämä on kenties tehty jopa niin hyvin, että ympäristö on mahdollista nähdä ilman, että on minkäänlaista tuntemusta siitä, missä ympyröissä liikutaan.

Kirjassa on hyvin erikoinen tunnelma nähden siihen millaisia teemoja siinä käsitellään. Kirjailija on mielestäni osuvasti ja osaavasti kyennyt rakentamaan kokonaisuuden, joka viestii samanaikaisesti Marinin suruista ja peloista, mutta samaan aikaan kirjan todellinen ns. pohjavire on mielestäni toivo ja toiveikkuus. Näin jälkeenpäin ajateltuna kykenen myös havaitsemaan, että aina kun Marinille sattui jotain ikävää tai hän kokee olonsa erittäin yksinäiseksi tai pieneksi, hänelle tulee eteen jotain, jonka on tarkoitus piristää häntä. Tästä voi mielestäni oppia myös oikeaan elämään sen, että ympärillämme on positiivisia asioita, jos vain jaksamme etsiä niitä.

4 tähteä