Dan Brown – DaVinci -koodi (2004)

En ole täysin varma, miksen ole aiemmin lukenut tätä teosta. Se on ollut kyllä pitkään ”joskus luettavien” -listalla… Muistan nähneeni kirjaan perustuvan elokuvan joskus aikaa sitten ja ehkä katson sen uudestaan verratakseni, missä määrin kirja sekä elokuva eroavat toisistaan. Ja sitten kenties kirjoitan siitä pohdintaa toisaalle, kukapa tietää?

DaVinci -koodi… Pystyn hyvin ymmärtämään, miksi tämä kirja on niin suosittu. Vaikka siinä on runsaat 500 sivua, niin se onnistuu pitämään otteessaan eikä sitä ole helppo laskea käsistä, vaikka välillä pitäisi tehdä muutakin. Tämä on suuresti loistavan juonen ja kerronnan ansiota. Toinen asia, mikä tekee tästä teoksesta niin hienon, on huomio yksityiskohtiin. Mieleeni ei tule kovinkaan montaa samankaltaista kirjaa, joissa olisi käsitelty ja perusteltu asioita, ilmiöitä sekä tapahtumia niin mikroskooppisesti. Joitakuita tämä saattaa häiritä, sillä joissain kohden tämä voi asettua kirjan etenemisen tielle. Kuitenkin, näin jälkeenpäin ajateltuna, on hyvä, että kirjassa pureudutaan asioiden ytimeen, sillä monissa asioissa on lukija täysin tuntemattomilla vesillä.

Kirjan henkilöiden rakenteessakaan ei ole juurikaan valittamista. Lukijana arvostan suuresti tämänkaltaisia teoksia, joissa pohjatyö on tehty niin kovin perusteellisesti, että on suorastaan vaivatonta kuvitella itsensä tarkkailemaan tapahtumia lähietäisyydeltä. Jokaisella henkilöhahmolla on selkeät motiivit, jotka ajavat häntä eteenpäin ja hahmoissa on eräänlainen hyvä tarttumapinta. Heitä on helppo ymmärtää, jopa siihen pisteeseen, että selkeästi vastustajan puolella olevia alkaa jossain vaiheessa väistämättä surkutella.

Tästä teoksesta voisi kirjoittaa monisivuisen analyysin sekä esiin nousevia huomioita, mutta pitääkseni postauksen lyhyempänä, kerron seuraavaksi muutamasta asiasta, jotka häiritsivät minua hieman enemmän. Ensimmäiseksi, koska kerronta ja eteneminen on niin sujuvaa, on joissain kohden jopa hankaluuksia erottaa, missä menee fiktion ja faktan raja. Kirjan alussa on lauselma, jossa viitataan joihinkin todellisuudessa oleviin termeihin, kuten Opus Deihin ja että sillä on uudet tilat Yhdysvalloissa. Kuitenkin, kun päähenkilö, professori Langdon selvittää symboleja, anagrammeja ja muita salailun keinoja, pohdin, että kuinka moni esimerkiksi noista symbolien tulkinnoista on totta. Myös kirjan päätavoite, pyhä Graal, aiheuttaa lievää hämmennystä ja pohdintaa, sekä mm. vapaamuurarien läheiset yhteydet tähän kaikkeen.

Toinen asia, josta en oikein pitänyt, mutta se vika on pikemminkin omia peruja, kuin kirjan syytä, on se, että aloin pohtimaan liikaa asioita omassa elämässäni, jotka ymmärrän tietyllä tapaa. Tässä kohden esiintyy mielestäni suurin haaste fiktion ja faktan sekoittamisella. Jos ei olla varovaisia, voi syntyä virheellisiä tulkintoja asioista. Toisaalta, olenko vain hyväuskoinen ja liian innokas lukijana, kun alan pohtia näin syvällisiä?

Kirjan juoni on sen verran monikerroksista ja siinä on joitain teemoja sekä aiheita, jotka eivät ehkä sovi kaikille lukijoille. Se ei ole syyttä asetettu kirjastoissa aikuisten dekkariosastolle ja itse koen, että sen hyllypaikka on hyvä. Kirjaa voin suositella ehkä lukiolaisille tai ammattikoululaisille, jotka haluavat hieman haasteellisempaa luettavaa.

 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩✩