Juno Dawson – Mallikappale (2020)

En ole täysin varma, mistä johtui tämän kirjan hidas lukeminen. Siitä, että kuuntelin sen äänikirjana ja sen vuoksi jouduin aina silloin tällöin jättämään sen kesken. Vai oliko aiheella ja teemoilla ja niiden vakavuudella enemmän tekemistä asian kanssa. Oli niin tai näin, on Mallikappale -teoksen lukeminen varsin pysäyttävä kokemus. Vaikken olekaan itse henkilökohtaisesti kovin kiinnostunut mallimaailmasta tai mistään siihen liittyvästä, sain tästä uutta näkökulmaa asioihin, joita olen joskus tullut pohtineeksi. Jos joskus tulet lukeneeksi tämän kirjan, toivon, että koet samanlaisia oivalluksia ja saat uutta informaatiota asioista sekä ilmiöistä.

Kirjassa kuvitteellinen henkilöhahmo, Jana Novak, päätyy tekemään mallintöitä brittiläiselle mallitoimistolle sen jälkeen, kun kykyjenetsijä on hänet nähnyt paikallisessa huvipuistossa. Jana on hyvin häkeltynyt saamastaan tarjouksesta ja huomiosta, onhan hän omasta mielestään kovin nuori. 16-vuotias Jana kuitenkin päättää ottaa tarjouksen vastaan. Ensi alkuun asiat sujuvat hyvin olosuhteisiin nähden. Jana pystyy hoitamaan opiskeluaan ja tekemään mallintöitä saman aikaisesti sekä tapaamaan ystäviään ja poikakaveriaan.

Uran nopean nousukiidon myötä elämän yksinkertaisuus katoaa ja arjesta alkaa tulla painajaismaista. Kuvaan tulevat monet ’castingit’, tapaamiset ynnä muut vastaavat, joista osa vie Janan kauas Englannista. Välimatkojen pidentyessä ystävyydet ja luottamukset ovat koetuksella. Vaikka mallina toimiminen onkin Janalle aluksi ns. loistokasta, alkaa pinnan alta paljastua ikäviä asioita. Asioita, jotka muuttavat Janaa pidemmällä aikavälillä ja saavat hänet tajuamaan monia asioita muoti- sekä mallialalta.

Vaikka opiskeluystävät tuntuvat etääntyvän jossain määrin Janan uudesta elämästä, hän saa uusia tuttavuuksia ja ystäviä mallin työkentältä. Jana saa huomata, että nämä ystävyyssuhteet tulevat olemaan korvaamattomia hänen mallina olemisensa aikana. Suurin avun ja tuen tarve on kuitenkin vasta edessä ja sen myötä koko muotimaailma saa kokea järistyksiä, joista se ei kenties aivan heti toivu.

Olin hyvilläni, että kirjaan tekemiseen ja julkaisuun on panostettu niin paljon. Kirjailija on tehnyt runsaasti taustatöitä faktojen ja asioiden paikkansapitävyyden hahmottamiseksi. Oma näkemykseni on, että kirjassa käsitellään vain murto-osaa mallimaailmassa tapahtuvista asioista, mutta on hienoa huomata, että asioihin halutaan puuttua. Vaikka kirjallinen muoto ei ehkä saavutakaan yhtä suurta kuulijakuntaa kuin esimerkiksi elokuva tai muu vastaava, valottaa kirjoitettu aineisto tilanteita ja tapahtumia aivan eri tavoin kuin liikkuva kuva.

Pidin henkilöhahmoista, jotka ovat mukana tapahtumissa. Jokaisella on omat tunnusomaiset piirteensä, joiden vuoksi heistä on helpohkoa pitää tai heitä voi vihata saman tien. Henkilöhahmojen moniulotteisuus ilmenee taidokkaalla tavalla tämänkaltaisessa teoksessa, jossa huomio keskittyy pureutumaan ulkonäköasioista painivan maailman kanssa.

Asia, joka hämmästytti minua kenties eniten, on teoksessa esitetty tapa, jolla mallitoimistot suhtautuvat ylipäänsä malleihin, mutta tarkemmin vielä alaikäisiin esiintyjiin. Kun kirja etenee ja lukija saa selville joitain asioita, joita kirjailija on kuvannut, eivät voi puistatuksen väreet olla kulkematta selässä.

On myös mielenkiintoista huomata, että kirja on kirjoitettu tavallaan haastattelumuodossa. Tämä käy selväksi varsin nopeasti. Janaa, tarinan päähenkilöä haastatellaan hänen kokemuksistaan mallimaailmassa. Tämä on kirjoitus- ja käsittelytapa, jota en muista aiemmin kohdanneeni, mutta hetken epäröinnin jälkeen, tulin siihen tulokseen, että se sopii paremmin kuin hyvin tämänkaltaiseen kirjaan.

Joitain risujakin totta kai löytyy. En ole kovin vakuuttunut tai pitänyt siitä suuresta kiroilun määrästä, jota kirjassa on. Ymmärrän, että voimasanoja nyt käytetään ja ne kuuluvat tavallaan nykykulttuuriin. Niiden tekstin sekaan heittäminen tuntuu kuitenkin jotenkin tarpeettomalta. Toisaalta, tämän kautta voidaan kyllä havaita varsin helposti, miten voimakkaasti jotkin tapahtumat ja tilanteet vaikuttavat hahmoihin. On toisaalta edelleen myönnettävä, etten havainnut sellaista turhanpäiväistä kiroilua missään vaiheessa. Jokaisella sanalla on selkeästi sen oma paikka.

Toinen asia, josta en innostunut suuresti, on se, miten kirjassa puhutaan ja viestitään toisinaan puhekielellä. En ole aivan varma, miten asia ilmenee alkuperäisteoksessa vai onko kyseessä ennemminkin kääntäjän näkemys tekstin ulkoasusta ja sen vaikuttavuudesta. Toisaalta, kohtaan tässä samanlaisia ajatuksia kuin kiroilussakin. On totta, että jotkin kohtaukset olisivat olleet aivan erilaisia ja niiden merkitys sekä painotus olisi ollut aivan eri, jos ne olisivat olleet kirjakielellä. Tämä nyt vain on sellainen asia, johon en lukijana ole kovin tottunut.

Kaiken kaikkiaan varsin hyvä lukukokemus. Teksti on vahvaa ja juoni etenee selkeästi ja jouhevasti. Harvoin tulee oikeastaan hetkiä, joissa pitkästyminen olisi vaarana. Teoksen aiheet ja teemat ovat kuitenkin sen verran voimakkaita, että suosittelen tätä kirjaa vähän vanhemmalle lukijakunnalle. Kuitenkaan ei kannata nojata vain tähän minun antamaan arvioon, vaan kannattaa selvittää mahdollisuuksien mukaan, onko valmis lukemaan osittainkin raadollista tekstiä. Joissain kohden kuvailu on nimittäin aika graafista.

En usko, että tämän teoksen vuoksi kuitenkaan kukaan varsinaisesti menettää yöuniaan. Kirjassa käsitellään kuitenkin asioita, joista on jossain mielessä syytä olla tietoinen ja tämä on sikäli turvallinen tapa saada informaatiota, että esimerkiksi tilanteiden näkeminen on puhtaasti oman mielikuvituksen varassa.

 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩✩

Herta Müller – Sydäneläin (1996)

Vaikka olin selvittänyt joitain asioita tähän kirjaan liittyen etukäteen mm. erään kirjaston ylläpitämästä blogista, tämän teoksen vaikealukuisuus yllätti täysin. Kyseessä eivät olleet hankaluudet sanaston tai muunkaan kielellisen näkökulman kanssa, vaan puhtaasti sisällössä. Omasta mielestäni se on jokseenkin mielenkiinnoton, valitettavasti. Kyseessä on kuitenkin maailmankirjallisuudessa merkittävä kirja, joka käsittelee diktatuurin alla eloa Itä-Euroopassa, Romaniassa sotien jälkeisinä aikoina. Tästä huolimatta, en saanut kunnollista otetta kirjaan ja jokainen sivun lukeminen tuntui monin verroin työläämmältä kuin monen muun lukemani teos.

Kirjassa kertojana on eräs sen ajan neljän opiskelijan joukkio, jotka tekevät asioita, jotka loppu viimeksi johtavat hankaluuksiin viranomaisten kanssa. On kuulusteluja, salailua viestinnässä ja opiskelijat joutuvat kehittelemään varsin luovia keinoja varmistaa tai varmistua siitä, että heidän välillään tapahtuva, esimerkiksi kirjeiden lähettäminen, pysyy niin yksityisenä kuin on mahdollista.

Kirjan teemoina tai käsiteltävinä aiheina voisivat olla poliittisen vallan alla eläminen ja sen tuomat haasteet, pelot sekä omasta että läheisten turvallisuudesta, mutta toisaalta myös toivo paremmasta. Kirjassa viitataan moneen kertaan esimerkiksi siihen, miten maasta on onnistuttu pakenemaan Länsi-Euroopan suuntaan, mutta samassa virkkeessä usein mainitaan ne monet onnettomat ihmiset, jotka eivät pakoyrityksissään ole onnistuneet. Luottamuksen hakeminen, sen puute ja löytäminen, ovat myös vahvasti esillä koko teoksen läpi. Kiran kertojahenkilö kertoo moneen kertaan monologeissaan, miten hän pohtii, että voiko luottaa johonkuhun tuttavaansa.

Ehkä tämä on eräs asia, joka hankaloitti lukemista noin kokonaisuutena myös. Vaikka kirjassa käydäänkin keskusteluja henkilöiden kesken, dialogit ovat kuitenkin varsin vähässä. Tai ne ilmaistaan tekstissä siten, että ne on laitettu toteamuksiksi. Tämä kerrontatyyli toimii kyllä, mutta se on mielestäni tehokkainta sisäisten tuntemusten ja ajatusten läpikäymisessä henkilön itsensä kanssa.

Kirjan eräs hankaluus johtuu mielestäni siitä, että siinä ei ole selkeää juonta. Kerronta eli tarinan eteneminen perustuu pikemminkin tapahtumien kuvailuun, toisinaan varsin satunnaisienkin tapahtumien kuvailuun. Minulla oli toisinaan haasteita nähdä, miten nämä liittyivät suoranaisesti toisiinsa ja muodostuuko kaikesta siitä, mitä kirjassa käsitellään lopulta yhtenäinen kokonaisuus. Tietysti on huomioitava se, että kirjassa on jatkuvasti esillä se yleinen teema, joka liittyy poliittiseen vallankäyttöön ja muihin vastaaviin toimiin, ja nämä ovat tavallaan kantavana voimana ja yhtenäistäjänä.

Kirjaa tämän vuoksi voisi jopa verrata jossain mielessä päiväkirjaromaaniksi. Kaipa tämäkaltaiset teokset toisaalta kuvaavat varsin selkeästi sen aikaista elämää. Jossain mielessä on mahdollista päätellä, ettei elämällä tuohon aikaan kenties ollutkaan minkäänlaista ns. juonta, suoraviivaista etenemistä tai muuta vastaavaa. Kaikki saattoi muuttua silmänräpäyksessä, mikäli toimi valtiovallan mieltä vastaan. Pelottavaa tässä kaikessa on se, että osassa nykymaailmaa on yhä tämänkaltaisia diktatuurivaltioita, jotka painostavat, sensuroivat ja pyrkivät pitämään kaikki ohjakset omissa käsissään.

En suoraan sanoen oikein tiedä, miten kirjoittaa näkemyksiäni tai ajatuksiani tästä kirjasta, kaikki luettu on vain yhtenä suurena, sekavana kokonaisuutena päässäni. Hyvänä pidän kirjan erilaisuutta ja sen herättämää mietintää aihetta kohtaan. Nykylukijan näkökulmasta lukeminen on toisinaan varsin puuduttavaa. En kuitenkaan missään nimessä lyttää tätä teosta, se ei vain ollut minun juttuni ja jos sinä pidät siitä, niin hienoa. Voit olla ylpeä itsestäsi, että sait sen luettua ja ymmärtämään sen syvemmän merkityksen ja sanoman.

Mikäli satut pitämään haastavista kirjoista, joissa käsitellään vaikeita aiheita, tämä kirja voisi olla sinulle. Uskoisin, että vanhemmat lukijat voivat nauttia tästä enemmän, vaikka mistäpä minä tiedän?

 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩

Dan Brown – DaVinci -koodi (2004)

En ole täysin varma, miksen ole aiemmin lukenut tätä teosta. Se on ollut kyllä pitkään ”joskus luettavien” -listalla… Muistan nähneeni kirjaan perustuvan elokuvan joskus aikaa sitten ja ehkä katson sen uudestaan verratakseni, missä määrin kirja sekä elokuva eroavat toisistaan. Ja sitten kenties kirjoitan siitä pohdintaa toisaalle, kukapa tietää?

DaVinci -koodi… Pystyn hyvin ymmärtämään, miksi tämä kirja on niin suosittu. Vaikka siinä on runsaat 500 sivua, niin se onnistuu pitämään otteessaan eikä sitä ole helppo laskea käsistä, vaikka välillä pitäisi tehdä muutakin. Tämä on suuresti loistavan juonen ja kerronnan ansiota. Toinen asia, mikä tekee tästä teoksesta niin hienon, on huomio yksityiskohtiin. Mieleeni ei tule kovinkaan montaa samankaltaista kirjaa, joissa olisi käsitelty ja perusteltu asioita, ilmiöitä sekä tapahtumia niin mikroskooppisesti. Joitakuita tämä saattaa häiritä, sillä joissain kohden tämä voi asettua kirjan etenemisen tielle. Kuitenkin, näin jälkeenpäin ajateltuna, on hyvä, että kirjassa pureudutaan asioiden ytimeen, sillä monissa asioissa on lukija täysin tuntemattomilla vesillä.

Kirjan henkilöiden rakenteessakaan ei ole juurikaan valittamista. Lukijana arvostan suuresti tämänkaltaisia teoksia, joissa pohjatyö on tehty niin kovin perusteellisesti, että on suorastaan vaivatonta kuvitella itsensä tarkkailemaan tapahtumia lähietäisyydeltä. Jokaisella henkilöhahmolla on selkeät motiivit, jotka ajavat häntä eteenpäin ja hahmoissa on eräänlainen hyvä tarttumapinta. Heitä on helppo ymmärtää, jopa siihen pisteeseen, että selkeästi vastustajan puolella olevia alkaa jossain vaiheessa väistämättä surkutella.

Tästä teoksesta voisi kirjoittaa monisivuisen analyysin sekä esiin nousevia huomioita, mutta pitääkseni postauksen lyhyempänä, kerron seuraavaksi muutamasta asiasta, jotka häiritsivät minua hieman enemmän. Ensimmäiseksi, koska kerronta ja eteneminen on niin sujuvaa, on joissain kohden jopa hankaluuksia erottaa, missä menee fiktion ja faktan raja. Kirjan alussa on lauselma, jossa viitataan joihinkin todellisuudessa oleviin termeihin, kuten Opus Deihin ja että sillä on uudet tilat Yhdysvalloissa. Kuitenkin, kun päähenkilö, professori Langdon selvittää symboleja, anagrammeja ja muita salailun keinoja, pohdin, että kuinka moni esimerkiksi noista symbolien tulkinnoista on totta. Myös kirjan päätavoite, pyhä Graal, aiheuttaa lievää hämmennystä ja pohdintaa, sekä mm. vapaamuurarien läheiset yhteydet tähän kaikkeen.

Toinen asia, josta en oikein pitänyt, mutta se vika on pikemminkin omia peruja, kuin kirjan syytä, on se, että aloin pohtimaan liikaa asioita omassa elämässäni, jotka ymmärrän tietyllä tapaa. Tässä kohden esiintyy mielestäni suurin haaste fiktion ja faktan sekoittamisella. Jos ei olla varovaisia, voi syntyä virheellisiä tulkintoja asioista. Toisaalta, olenko vain hyväuskoinen ja liian innokas lukijana, kun alan pohtia näin syvällisiä?

Kirjan juoni on sen verran monikerroksista ja siinä on joitain teemoja sekä aiheita, jotka eivät ehkä sovi kaikille lukijoille. Se ei ole syyttä asetettu kirjastoissa aikuisten dekkariosastolle ja itse koen, että sen hyllypaikka on hyvä. Kirjaa voin suositella ehkä lukiolaisille tai ammattikoululaisille, jotka haluavat hieman haasteellisempaa luettavaa.

 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩✩