Laurie Halse Anderson – Lukossa (2002)

✩✩✩✩✩

Tämä lukukokemus oli sikäli mielenkiintoinen, että sain tämän luettua vuorokaudessa. Kerronta on kai niin hyvää, että se pitää otteessaan eikä päästä oikeastaan edes senkään jälkeen, kun kirjan on saanut loppuun. Minulla on nyt ollut tuuri matkassa, olen saanut luettua kaksi varsin hyvää kirjaa erittäin lyhyellä aikavälillä!

Kirja alkaa oikeastaan varsinaisen ongelmakohdan tai juonen jälkeen. Kirjan päähenkilö Melinda, joka on lukioikäinen kirjan tapahtumien aikaan, on joutunut kokemaan jotain todella iljettävää ja loukkaavaa ja on sen takia sulkeutunut kuin simpukka. Hän on menettänyt kaikki läheiset ystävänsä osana tapahtumien seurausta ja tilanne on mennyt jopa niin pitkälle, ettei puhu enää juuri yhtään. Hän tietää, että olisi hyvä jakaa tai kertoa hänen kantamastaan salaisuudesta, mutta omat tunteet tulevat liiaksi tielle.

Kirjasta välittyy voimakkaasti Melindan halu hoitaa asiat kuntoon ja olla jälleen normaali teini. Hänen ajatuksiaan ja tunteitaan kuvataan varsin todenperäisesti teoksessa, minkä uskon lisänneen mahdollisuutta nopeaan lukemiseen. Tarinan sisään on helppo päästä ja Melindan tuntemuksiin on jokseenkin helppo samaistua. Sanotaan vaikka, että useammassa kohtaa meinasi ns. kuppi kaatua nurin, kun luin tekstiä.

Kirja käsittelee varsin vaikeaa ja ongelmallista aihetta taidokkaasti, mihin kiinnitin erityisesti huomiota. Olen lukenut muutaman muun vastaavanlaisen kirjan, jossa ongelmakohta on samantapainen kuin tässä, mutta nämä muut luetut ovat yleensä ilmestyneet vasta myöhemmin 2000-luvulla. On ollut hyvä asia, että kirjallisuudessa on puhuttu näistä asioista jo varsin varhaisessa vaiheessa ja vieläpä, että kohdeyleisö ovat nuoret.

Toinen asia, josta pidin kovasti tässä teoksessa, on se, miten Melinda alkaa oikeastaan hoitaa ongelmaansa. Hän ei kenties tee sitä tavanomaisia kanavia tai keinoja hyödyntäen, mutta nämä tavat jäivät itselleni varsin voimakkaasti mieleen. Mainitsen lyhyesti, että taiteella on suurempi osa tässä asiassa.

Eräänlaisena kääntöpuolena tai asiana, joka herätti suurta ihmetystä lukiessani tätä kirjaa, on se, miten Melindaa ympäröivät ihmiset, sekä hänen omat vanhempansa että koulun henkilökunta, oikeastaan suhtautuvat häneen ja hänen puhumattomuuteensa. Mielestäni tässä on selvä viestintäyritys siihen, miten yhteiskunnassa edelleen reagoidaan passiivisiin kannanottomenetelmiin tai vetäytymiseen ongelman edessä. Myönnän välittömästi, että Melindan kipukohtaa ei saa hoidettua pelkällä vaikenemisella. Tarpeen niin vaatiessa on kuitenkin mielestäni varsin soveliasta antaa yksilölle tilaa hengittää.

Kaiken kaikkiaan erittäin taidokkaasti kirjoitettu teos, joka herättää myös lukijassa voimakkaita tunteita. Suosittelen lämpimästi lukemaan, yläasteikäiset voivat mielestäni varisin hyvin tarttua tähän kirjaan.