Celia Rees – Noitalapsi (2004)

Tämä kirja yllätti erittäin positiivisella tavalla. Se oli ollut minulla lainassa kirjastosta jo jonkin aikaa ja sitten sain sen viimeinkin luettua. Vaikka kirjan alkupuolisko tuntuukin vähän hitaalta, alkaa kerronta etenemään varsin nopeasti siihen malliin, että tarinaa täytyy oikein ahmimalla lukea. Toinen yllättävä tekijä tässä koko asiassa on se, että kirja pohjautuu väitetysti tositapahtumiin. Syy yllätyksellisyyteen on se, etten ole lukenut kovin paljoa elämänkerrallisia tai päiväkirjamuotoon kirjoitettuja kirjoja. Taidanpa alkaa etsimällä etsiä lisää em. kategoriaan kuuluvia!

 

Kirja kertoo Mary Newsbury-nimisestä nuoresta tytöstä, joka on elänyt joskus 1600-luvulla Englannissa. Tapahtumien alku onkin Brittein saarilla, mutta pian Mary havaitsee joutuneensa tapahtumien kurimukseen, jotka pakottavat hänet jättämään kotimaansa taakse ja matkustamaan Atlantin yli Amerikkaan. Syynä tähän pakenemiseen on, että Maryn isoäiti tuomitaan noituuden harjoittamisesta ja olisi ollut vain ajan kysymys, milloin syyttävät katseet olisivat kääntyneet Marya kohti.

Matkalla kohti Uutta maailmaa Mary tutustuu uusiin ihmisiin ja saa myös joitain uusia ystäviä. Tämä sosialisoituminen jatkuu myös Amerikassa, mutta hyvin nopeasti on havaittavissa, ettei uusi koti ole välttämättä lainkaan parempi kuin vanha asumus Englannissa.

Kirjan ehdottomia kantavia teemoja sekä aiheita ovat mielestäni ystävyys, rakkaus, perhe, mutta myös pelko. Mary huomaa varsin nopeasti, että jatkuvasta pelosta on hyvin vaikea päästää irti, mutta samaten hän huomaa, ettei selviä ilman näitä muitakaan. Kyseessä on varsin ristiriitainen tilanne monessakin mielessä.

Pidin erityisesti siitä, miten Mary päättää alkaa pitämään tätä päiväkirjaa, sillä se viestii siitä, että hän halusi kertoa tarinansa. Pohtimisien jälkeen on varsin helppo havaita, että se, mitä kirjoitamme tai muutoin tuotamme, on niitä yksiä harvoja asioita, joita jätämme jälkeemme.

Pidin myös runsaista kielikuvista sekä siitä, miten paljon tunteille on annettu tilaa tässä teoksessa. Tilannetta korostaa entisestään se, että kyseessä ei ole fiktiivinen teos. Eräs asia, joka kirjassa nousee vähän väliä esiin, on se, miten ihmiset arvostavat ja ovat kiitollisia saamastaan avusta, tässä tapauksessa kenties noituuden kautta. Mutta välittömästi, kun joku asia menee vähänkin pieleen, sitä samaista avun lähdettä vastaan voidaan kääntyä varsin voimakkaasti. Mielestäni tämä on asia, joka on nähtävissä myös meidän arjessamme.

Kirja on varsin nopeasti luettu, sillä siinä on noin 250 sivua. Suosittelen sitä oikeastaan kaikille, joita kiinnostaa historia, pitävät päiväkirjaromaanien lukemisesta ja haluavat kokea kunnon ”ravistuksen”. Tulen itse lukemaan tämän teoksen vielä uudestaan monta kertaa. Tästä kirjasta on ainakin yksi jatko-osa olemassa ja aikomuksenani on lukea se myöhemmässä vaiheessa.

 

Annan tälle kirjalle ✩✩✩✩✩